Lontoossa on otettu kiinni mies epäiltynä katutaiteilija Banksyn teoksen varastamisesta
Sotilaslennokein koristeltu liikennemerkki lähti pitkäkyntisten matkaan alle tunti sen jälkeen, kun Banksy oli vahvistanut sen olevan hänen tuorein teoksensa.
Lontoossa poliisi on ottanut kiinni miehen, jota epäillään katutaiteilija Banksyn teoksen varastamisesta.
Perjantaiaamuna Lontoon eteläosassa sijaitsevassa Peckhamin kaupunginosassa havaittiin stop-merkki, joka oli koristeltu kolmella miehittämätöntä sotilaslennokkia muistuttavalla aluksella.
Liikennemerkki lähti pitkäkyntisten matkaan alle tunti sen jälkeen, kun Banksy vahvisti sen olevan hänen tuorein teoksensa. Katutaiteilija oli julkaissut teoksesta kuvia Instagramissa.
Silminnäkijät olivat taltioineet videolle, kun mies poisti liikennemerkin toisen miehen avustuksella. Sosiaalisessa mediassa julkaistujen kuvien ja videoiden mukaan toinen miehistä juoksi karkuun kyltti kainalossaan.
Lontoon metropolialueen poliisi sanoi alun perin, ettei sille ollut tehty ilmoitusta väitetystä rikoksesta. Paikallisista palveluista vastaava Southwarkin kaupunkipiirin valtuusto kuitenkin sanoi myöhään perjantaina, että se haluaa liikennemerkin takaisin ja oli ilmoittanut asiasta poliisille.
Liikennemerkin olinpaikka ei tiedossa
Lauantai-iltaan mennessä poliisi ilmoitti, että yksi mies oli otettu kiinni. Poliisin edustajan mukaan tapausta tutkitaan, mutta hän ei kertonut tarkempia yksityiskohtia kiinni otetusta miehestä.
– Olemme tietoisia jaetusta kuvamateriaalista, jossa näkyy, kun kyltti poistetaan, poliisin edustaja sanoi.
– Kaikkia, joilla saattaa olla tietoa tapauksesta tai kyltin olinpaikasta, pyydetään soittamaan poliisille.
Perjantaina antamassaan lausunnossa paikallinen päättäjä Jasmine Ali kritisoi liikennemerkin luvatonta poistamista.
– Sitä ei olisi pitänyt poistaa, ja haluamme sen takaisin, jotta kaikki yhteisön jäsenet voivat nauttia Banksyn loistavasta teoksesta, hän sanoi ja kertoi, että merkin poistamisesta on ilmoitettu poliisille.
Henkilöllisyytensä salaava Banksy ottaa taiteellaan usein kantaa sotaan. Yhdysvaltalaisen PBS:n mukaan monet Banksyn Instagram-seuraajat tulkitsivat taiteilijan vaativan päivitetyllä stop-merkillä tulitaukoa Gazaan, jota Israel on moukaroinut ilmaiskuin lokakuun alkupuolelta lähtien.
Uusimmat
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
Lataa lisää