Luisteluratkaisu kuohuttaa – ottiko Kiina olympiakultaa tuomarien avustuksella?
Kiinalaisten ottama kaksoisvoitto kaukalopikaluistelussa kuumentaa tunteita, ja useat tahot vihjailevat tuomareiden puolueellisuudesta kiinalaisten hyväksi.
Kiinalaisluistelijat ottivat kaksoisvoiton kaukalopikaluistelun 1000 metrillä maanantaina vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen. Välierissä ja finaalissa kiinalainen ei ylittänyt maaliviivaa ensimmäisenä, mutta kummallakin kerralla lähdön voittanut urheilija diskattin, ja kiinalaisnimi nousi kärkeen.
Finaalin loppuratkaisun videon näet tästä linkistä.
Unkarin Liu Shaolin ylitti finaalissa maaliviivan ensimmäisenä, mutta kilpailun jälkeen mies hylättiin, sillä hänen katsottiin ottaneen liikaa kontaktia kanssakilpailijoihin. Kiinan Ren Ziwei julistettiin voittajaksi, vaikka mediatietojen mukaan kiinalainen näytti tarttuvan Shaolinia loppumetreillä. Videokuva vahvistaa kiinalaisen käsirysyn, mutta rangaistusta hänelle ei langetettu.
Videon kiinalaisen kahmaisusta voit katsoa tästä linkistä.
Finaalin kiistanalaiset tilanteet eivät suinkaan olleet ainoat puhuttaneet asiat miesten kaukalopikaluistelussa. Jo välierissä Etelä-Korean kaksi luistelijaa diskattiin, minkä seurauksena kaksi kiinalaista eteni finaaliin. Toinen diskatuista oli maailmanennätyksen haltija Daeheon Hwang.
Yhteensä finaaliin selviytyi kolme kiinalaista, kun kaikkiaan luistelijoita pääsee mukaan viisi.
Tuntuu pahalta
Kokenut korealaisluistelija Kwak Yoon-gy latasi kovaa tekstiä tuomareiden puolueellisuudesta Pekingin kisoissa, kun Kiina selvisi jatkoon myös viestikilpailussa ilman rangaistuksia. Korealaisen käsityksen mukaan Kiinan joukkueen olisi pitänyt saada rangaistus samalla tavalla kuin Venäjän olympiaurheilijoiden ja USA:n joukkueiden.
– Minusta tuntuu pahalta, että nuoremmat joukkuetoverini joutuivat katsomaan, miten Kiina voitti kultamitalin, kokenut Yoon-gy sanoi.
– Jos kyseessä olisi ollut joku muu maa kuin Kiina, mietin, olisiko sen annettu edetä finaaliin samalla tavalla.
Etelä-Korean olympiakomitea ei sulattanut maansa luistelijoiden hylkäämistä noin vain, vaan kertoi tehneensä valituksen Kansainväliselle olympakomitealle.
Myös vuoden 2002 olympiavoittaja Steven Bradbury täräytti oman mielipiteensä.
– Mikään ei voisi olla suotuisampaa kiinalaisille, kuin mitä tuomarien toimesta on tapahtunut tänään Pekingissä, Bradbury kommentoi.
Kaikki eivät kuitenkaan syytä kiinalaisia. Venäjän ja USA:n joukkueet eivät esittäneet vastalauseita, vaikka heidät diskattiin ja kiinalaiset etenivät jatkoon.
– Meillä ei ole valituksia tuomaritoiminnasta, Venäjän luisteluliiton puheenjohtaja Aleksei Kravtsov sanoi.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää