Luontokuvaaja huomasi kuvissaan jotain outoa ja pelasti kaksikon hengenvaarasta: "Minuuteista kiinni"
Kaksi pilkkijää joutui veden varaan tiistaina Varkauden Joutenlahdella puoli kahden maissa iltapäivällä, kerrotaan Pohjois-Savon pelastuslaitokselta.
Pilkkijät olivat sulan ja jään reuna-alueella, kun heikko jää petti heidän allaan. Pilkkijöillä ei ollut kelluntavälineitä eikä naskaleita, vaan he roikkuivat jään reunassa. Tapahtumapaikka oli noin sadan metrin päässä rannasta.
Pilkkijöiden onni oli paikalle sattunut valokuvaaja ja tämän kamera.
– Sattumalta paikalla ollut luontokuvaaja otti kuvia sulalle päin ja alkoi katsoa kuvia tarkemmin, että jokin ei nyt täsmää, siellä on jotakin ylimääräistä, kertoo päivystävä palomestari Eerik Pudas STT:lle.
– Hän katsoi tarkemmin, huomasi siellä kaksi ihmistä ja soitti hätäkeskukseen.
Pudaksen mukaan pilkkijät olivat vedessä arviolta ainakin 20 minuuttia. He ehtivät kylmettyä, mutta molemmat olivat tajuissaan pelastuslaitoksen saapuessa paikalle.
Pudaksen mukaan pintapelastajat saapuivat paikalle nopeasti.
– Voisi sanoa, että oli minuuteista kiinni, että heidän pelastamisensa onnistui.
Pilkkijät kuljetettiin sairaalaan jatkohoitoon.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää