Marit Björgeniltä yllätysratkaisu – Jari Isometsä mykistyi: "Suomalaisvinkkelistä ajatellen pelottava uutinen"
Norjan hiihtolegenda Marit Björgen hyppää Norjan hiihtomaajoukkueen valmennustiimiin.
Norjan hiihtomaajoukkueen pomo Ulf Morten Aune kertoi perjantaina VG:lle, että Björgen ja Pål Gunnar Mikkelsplass liittyvät Norjan naisten maajoukkueen valmennustiimiin.
MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä on vaikuttunut Norjan hiihtoliiton valmentajavärväyksistä.
– Ei paljon tuon kovempaa kaksikkoa ole olemassakaan. Hiihtourheilulle loistava uutinen ja ehkä näin suomalaisvinkkelistä ajatellen jopa vähän pelottava. He ovat tällaisen ratkaisun tehneet ja Norjan liittoa pitää onnitella siitä, Isometsä toteaa MTV Urheilulle.
VG:n mukaan neuvottelut etenivät nopeasti maaliin huhtikuun aikana. Björgen itsekin yllättyi eteen tupsahtaneesta pestistään.
– En nähnyt tämän tapahtuvan vielä kolme viikkoa sitten. Mutta kun sain mahdollisuuden ja tarjouksen, vatsassani alkoi kihelmöidä, Björgen kertoo.
Björgenin oma hiihtoura hakee vertaistaan. Norjalaislegenda voitti uransa aikana kahdeksan olympiakultaa, 18 MM-kultaa ja maailmancupin kokonaiskilpailun neljästi.
Isometsä näkee, että Björgen tuo jo omalla kokemuksellaan rutkasti lisäarvoa Norjan valmennukseen.
– Björgenin meriittilista on aika vakuuttava. Voisin kuvitella, että kun urheilijat tekevät harjoituksia Björgenin valvovan silmän alla, niin siitä tulee sellainen tunne, että nyt pitää antaa kaikkensa, eikä tässä nyt löysäilyllä pärjää, kun tuokaan ei aikoinaan löysäillyt, Isometsä summaa.
– Hän ainakin ymmärtää urheilijan sielunmaisemaa ja tietää, miltä urheilijasta tuntuu ihan jokapäiväisessä tekemisessä. He pystyvät sitäkin katsomaan uudesta perspektiivistä, kun siellä on joku, jolla on omakohtainen kokemus. Aika usein omakohtainen kokemus on tietyissä tilanteissa teorian opetusta tehokkaampi, Isometsä jatkaa.
63-vuotias Mikkelsplass on puolestaan meritoitunut Therese Johaugin henkilökohtaisena valmentajana.
– Mikkesplasilla on itsellään kova aktiiviura takana ja valmentajana näyttänyt kyntensä. On kuitenkin Johaugin ja Östbergin henkilökohtainen valmentaja vuosikausia. Tietoisuus siitä, miten naishiihdossa noustaan olympiavoittajaksi. Kyllähän tämä kaksikko täydentää sillä tavalla toisiaan. Kyllä siinä mieletön kaksikko on.
Norjan naishiihtäjät esiintyivät viime kaudella vaisusti sprinttitykki Kristine Stavås Skistadia lukuun ottamatta. Ensi vuonna edessä siintävät Falunin MM-kotikisat ja kehno menestys on saanut Norjan hiihtoliiton reagoimaan kovin satsauksin.
– Kertoo myös siitä, että Norjan naishiihdossa viime vuonna – tietysti monista sattumuksista johtuen – menestys jäi vaatimattomaksi. Olivat syyt, mitkä tahansa. Siellä on pohdittu, että kun kotikisat ovat tulossa, niin jokainen kivi pitää kääntää. Onhan se nyt kova juttu, Isometsä pohtii.
– Ilman muuta näillä on yhteys toisiinsa. En näe, että tällaista valintaa olisi tehty esimerkiksi edellisvuonna, jolloin oli välivuosi arvokisoista. Siellä on selkeästi Norjan liitossa lähdetty kotikisoihin kovalla panostuksella.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää