Michael Monroelle selviää uskomaton asia esi-isästä: "Äärimmäisen vaikutusvaltainen herra"
Michael Monroe saa tietää esi-isänsä olleen merkittävä henkilö Turun historiassa.
Sukuni salat -ohjelmassa rock-muusikko Michael Monroe pääsee selvittämään esi-isiensä historiaa. Turussa vuosikausien ajan asunut, Helsingistä kotoisin oleva Monroe saa yllättäen tietää, että hänen sukujuurensa ovat erittäin vahvasti Turussa.
Monroe saa myös tietää, ettei hän ole sukunsa ensimmäinen henkilö, joka on kääntänyt merkittävästi katseita Turussa.
Ohjelman juontaja Marja Hintikka esittelee Monroelle tämän esi-isän nimeltään Jakob Gadolin, joka eli ja vaikutti Turussa 1700-luvulla.
– Äärimmäisen vaikutusvaltainen herra, kuten näet, oli tyyliä, karismaa. Mutta ensinnäkin hänen tekonsa olivat niin vaikutusvaltaisia, ettei ollut yhtään turkulaista, joka ei olisi niistä tiennyt, Hintikka kertoo.
Sukuni salat alkaa MTV3-kanavalla ja maksuttomassa mtv-palvelussa sunnuntaina 3.4. klo 20. Seuraava jakso katsottavissa ennakkoon mtv-palvelussa. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
Lataa lisää