Microsoft tekee jättisijoituksen Ranskaan

Ohjelmistoyhtiö Microsoft sijoittaa neljä miljardia euroa uusien datakeskusten rakentamiseen Ranskaan, yhtiö kertoi sunnuntaina.

Yhtiön tavoitteena on kehittää infrastruktuuriaan tekoälysovelluksia ja pilvipalveluita varten.

Microsoftin mukaan kyseessä on sen historian suurin sijoitus Ranskaan.

Myös verkkokauppayhtiö Amazon on tekemässä maahan miljardiluokan sijoituksen.

Ranskan presidentinkanslia kertoi aiemmin sunnuntaina Amazonin tehneen päätöksen 1,2 miljardin euron sijoituksesta, jonka arvioidaan tuovan maahan yli 3 000 työpaikkaa.

Myös Amazonin päätöksen kerrotaan liittyvän tekoälyyn ja pilvipalveluihin.

Microsoftin toiminta Ranskassa herätti aiemmin tänä vuonna pahennusta Euroopassa.

Politicon mukaan EU:ssa pelättiin Microsoftin ja ranskalaisyhtiö Mistralin sopimuksen heikentävän EU-maiden kilpailuasemaa tekoälykentällä.

Politicon mukaan startup-yhtiö Mistral näytteli merkittävää roolia EU:n tekoälysäädökseen liittyneessä lobbauksessa, jossa se esiintyi eurooppalaisena kilpailijana Yhdysvaltain teknologiajättiläisille.

Microsoftin kanssa tehty yhteistyösopimus näytti monen mielestä takinkäännöltä.

Lue myös:

    Uusimmat