Viime viikko oli Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen toiminta-alueella kiireinen, tiedottaa poliisi. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin yhteensä 1755.
Sunnuntaina poliisi sai tehtävän Keravalla sijaitsevaan kauppakeskukseen, jossa kiinniotetun miehen epäiltiin varastaneen kosmetiikkaliikkeestä 1600 euron edestä hajuvesiä.
Poliisi kertoo, että hajuvesirikoksia tulee heidän tietoonsa toisinaan.
– Kalliit tuotteet saattavat päätyä katukauppaan, josta niitä ei kenenkään kannata ostaa, rikostarkastaja Krista Vallila muistuttaa.
Suuri maksuvälinepetos paljastui Vantaalla
Poliisi tutkii Itä-Uudellamaalla useampaa maksuvälinepetosta, jotka on tehty 2.–9. huhtikuuta. Poliisin mukaan Vantaan Tammistossa sijaitsevasta kaupasta on ostettu tuotteita useamman tuhannen euron arvosta aiemmin anastetuilla maksukorteilla.
Tekijöiden perään päästiin tiistaina 9. huhtikuuta, kun poliisi sai tiedon yrityksen maksukorttien väärinkäyttöepäilyistä Vantaan Tammistossa.
– Poliisi otti kiinni tapahtumapaikalta kaksi henkilöä, joiden epäillään syyllistyneen useisiin kalliisiin ostoksiin ja aiheuttaen näin mittavat vahingot, kertoo rikoskomisario Henri Karjalainen.
Poliisi tiedottaa, että esitutkinnassa on selvinnyt kaksikon tehneen rikoksia Vantaan lisäksi myös Espoossa ja Lahdessa.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää