Miksi oma ääni kuulostaa nauhalla niin oudolta?
Voiko omasta äänestään oppia pitämään, ja miksi oma puhe kuulostaa nauhoitettuna oudolta?
Oletko koskaan kuullut omaa ääntäsi videolla tai nauhalla?
Irvistitkö inhosta?
Moni kantaa mukanaan erikoisia uskomuksia omasta äänestään.
– Esimerkiksi opettaja tai vanhempi on voinut sanoa, että "et sä osaa laulaa, ole hiljaa, älä niin kauheasti koko ajan huuda". Nämähän saattavat jäädä meille läpi elämän, esiintymis- ja äänikouluttaja ja aiheesta kirjankin kirjoittanut Sara Rouvinen kuvaa.
– Ihminen voi ajatella, että en minä osaa laulaa. En uskalla mennä esiintymään. On jokin ikävä muisto.
"Kun kuulemme äänen oman pään sisältä, luut resonoivat..."
Ikäviä uskomuksia voisi muuttaa treenaamalla ja harjoittelemalla. Kun omaa ääntään kuulee nauhalta, moni kuitenkin uskoo kuulostavansa jollakin tavalla hirveältä tai oudolta.
– Siinä yksi ihan fyysinen asia on, että kun kuulemme äänen oman pään sisältä, luut resonoivat, se tuo siihen pehmeyttä. Kun se [ääni] tulee oman pään ulkopuolelta, siinä ei ole sitä luiden lullutusta mukana, laulaja ja laulunopettaja Riikka Hänninen kuvaa.
"Olemme hyvin itsekriittisiä ja myös kulttuurimme on hyvin itsekriittinen"
Oman äänensä kuulee aina eri tavalla kuin miltä se kuulostaa muille. Esimerkiksi kavereillesi tai työtovereillesi äänesi ei ole mitenkään outo; heille kuulostat nauhoitettunakin "vain itseltäsi".
Ääni on toisaalta helppo arvostelun kohde. Moni ei pidä asioista kehossaan tai ulkonäössään; äänen arvosteleminen on ikään kuin jatkumoa tälle.
– Olemme hyvin itsekriittisiä ja myös kulttuurimme on hyvin itsekriittinen. Uskon, että se myös liittyy [tähän asiaan]. Emme ole tottuneet kuuntelemaan omaa ääntämme, kehittämään sitä, suhtautumaan siihen neutraalisti, Rouvinen kuvaa.
Kenellä on "hyvä ääni"? Mikä tekee hyvän äänen, voiko äänestään oppia pitämään? Katso koko keskustelu yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
Lataa lisää