Mittarissa jo kesälukemia! Mikkelissä ja Hyvinkäällä mitattiin lähes 21 astetta
Tänään maanantaina on koettu tämän kevään uusi lämpöhuippu, kun Mikkelissä ja Hyvinkäällä hätyyteltiin jo 21 asteen lukemia.
Mikkelin lentoasemalla ja Hyvinkään Hyvinkäänkylän havaintoasemalla lämmintä oli iltapäivällä 20,8 astetta, kertoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.
Vantaalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Lohjallakin lämmintä oli 20,7 astetta, Salossa ja Vihdissä 20,5, Lahdessa 20,3 ja Porvoossa 20,2 astetta.
Ensimmäinen kesäinen kevätpäivä
Jokela luonnehtii päivää kevään ensimmäiseksi kesäiseksi päiväksi.
Jokelan mukaan lämpötila on nyt huomattavasti tavanomaista korkeampi.
Normaalisti tähän aikaan vuodessa Etelä- ja Länsi-Suomessa lämmintä on 10–13 ja pohjoisessa 6–8 astetta.
Tulossa lämmin vappu
Lämpöaalto jatkuu Jokelan mukaan tulevinakin päivinä.
– Vappunakin voidaan paikoin lähennellä kahtakymmentä. Vappuaaton korkeimmat lämpötilat löytyvät Etelä-Suomen sisämaasta Uudenmaan itäosista.
– Vappupäivänä kaikista lämpimintä on Länsi-Suomen sisämaassa, Jokela kertoo.
Huhtikuun kaikkien aikojen lämpöennätys on vuodelta 1921.
27. huhtikuuta 1921 nautittiin helteestä, kun Jyväskylässä lämpötila nousi 25,5 asteeseen.
Uusimmat
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
Lataa lisää