Moni käyttää sisältövaroituksia somessa – olemmeko tulleet herkemmiksi?
Somesta silmille tulee päivittäin algoritmien valikoimaa sisältöä. Moni käyttää materiaalien ohessa sisältövaroituksia, mutta voiko niistä olla haittaa?
Sisältövaroitus: seksuaalisia teemoja ja väkivaltaa. Somesta monille tuttu ilmiö, sisältövaroitus, on etukäteen annettu ilmoitus siitä, että sisältö voi järkyttää joitakin henkilöitä. Teoksessa voi olla esimerkiksi väkivaltaa, päihteiden käyttöä tai sisältöä syömishäiriöistä.
Nyt sisältövaroitukset ovat valuneet sosiaalisesta mediasta esimerkiksi kirjoihin.
– Itse en sanoisi, että kulttuuri on muuttunut herkemmäksi. Pikemminkin tilanne on se, että koko ajan on entistä mahdottomampi säädellä sisältöjä, joita näemme, Suomen Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsanen sanoo Huomenta Suomessa.
Somesta silmille tulee päivittäin algoritmien valikoimaa sisältöä, joita ei voi itse täysin hallita.
Estot ja tilien blokkaaminen auttavat vain tiettyyn rajaan saakka.
– Voisi sanoa, että tällä hetkellä ihmiset nuorista vanhaan ovat enemmän alttiita kuin koskaan aikaisemmin, Lipsanen sanoo.
"Se ehkä tuntuu vähän hassulta..."
Lipsanen näkee sisältövaroitukset positiivisena osoituksena esimerkiksi nuorten halusta auttaa muita. Nuoruuteen liittyy tietynlainen ehdottomuus ja halu vaikuttaa asioihin, Lipsanen kuvaa.
– Halutaan auttaa tällä tavalla ihmisiä, vaikka se ehkä tuntuu vähän hassulta meistä, jotka olemme vanhempia tai suorastaan ikäloppuja. Teokset, joita itse olemme lukeneet nuoruudessa ja jotka eivät meitä ole järkyttäneet, laittavat sisältövaroituksen. Mutta eihän se pelkästään niin ole, Lipsanen kuvaa.
Nykykeskustelussa sisältövaroitus tupataan rinnastamaan sensuuriin.
– Jos se [sensuroiminen] on tarkoitus, sitä en itse missään nimessä kannata. Jos tarkoitus on vain tuoda esiin, että tällaistakin sisältöä on ja siitä voi lähteä keskustelemaan, siinä kohtaa se on hyvä asia.
Voiko sisältövaroituksesta olla haittaa? Voiko vaikkapa kirjasta traumatisoitua? Katso koko keskustelu videolta jutun alussa.
Uusimmat
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
Lataa lisää