Muovipakkausten kemiallinen kierrätys alkoi Suomessa – ensimmäinen laitos Nokialla
Muovipakkausten kierrätysmahdollisuudet paranevat Suomessa kemiallisen käsittelyn käyttöönoton myötä. Nokialla on aloittanut toimintansa laitos, jossa mekaaniseen kierrätykseen kelpaamattomista muovipakkauksista valmistetaan pyrolyysiöljyä.
Laitos on Suomen ensimmäinen, jossa muovia kierrätetään kemiallisesti teollisessa mittakaavassa. Vuodessa pystytään käsittelemään 4 000 tonnia muovijätettä.
– Meille tulevat muovipakkaukset käytännössä nesteytetään takaisin öljytuotteeksi, mistä ne on alun perin valmistettukin. Pyrolyysiöljystä petrokemian teollisuus voi tuottaa uusia polymeereja ja edelleen uusia muovituotteita, tiivistää Wastewise Groupin toimitusjohtaja Kaisa Suvilampi.
Uusia ruokapakkauksia kierrätysmateriaalista
Materiaali kelpaa myös ruokapakkauksiin.
– Kemialliseen kierrätykseen ei liity sellaisia rajoitteita kuin mekaaniseen kierrätykseen eli pyrolyysiöljystä pystytään valmistamaan esimerkiksi elintarvikepakkauksia tai lääketeollisuuteen pakkausmateriaaleja, toteaa Suvilampi.
Yhtiön on itse kehittänyt käsittelymenetelmiä.
– Se, miten me olemme hyödyntäneet pyrolyysia muovijätteen nesteytykseen, on meidän omaa teknologiaa. Siihen sisältyy innovaatioita ja ensimmäiset patentit on myönnetty meidän omalle teknologialle, kertoo Suvilampi.
Kierrätystä polttamisen sijaan
Tähän asti mekaaniseen kierrätykseen kelpaamattomat muovilaadut, esimerkiksi kahdesta eri muovilajista valmistetut pakkaukset, on poltettu. Kemiallisessa käsittelyssä nekin saadaan kiertoon, se kasvattaa myös muovin kierrätysastetta.
– Kaikki, mikä täällä kierrätetään kemiallisesti, on lisänä kierrätysasteeseen, koska täällä käsitellään sellaisia muovijätevirtoja, jotka eivät mekaaniseen kierrätykseen sovellu, huomauttaa pakkaustuottajayhteisö Sumi Oy:n toimitusjohtaja Mika Surakka.
Muovipakkausten kierrätyksessä paljon parannettavaa
Tällä hetkellä muovipakkausten kierrätysaste on Suomessa noin 35 prosenttia. Vuoteen 2025 mennessä määrä pitäisi saada nostettua vähintään 50 prosenttiin. Suurin este tavoitteen saavuttamiselle on meidän kuluttajien laiskuus muovin kierrätyksessä.
– Suurin toimenpide on, että kuluttajat toimittaisivat muovipakkauksia kierrätysastiaan, koska keräysaste on tällä hetkellä liian alhainen. Toinen asia on, että noudatettaisiin lajitteluohjeita eli ei toimiteta astioihin muuta kuin muovipakkauksia, ohjeistaa Surakka.
Muovin keräysastioihin heitetään myös muuta jätettä
Sen lisäksi, että kierrätysastioihin päätyy liian vähän muovipakkauksia, astioiden sisällöstä viidesosa on sinne kuulumatonta jätettä.
Tästä huolimatta Nokialla tehdään jo laajennussuunnitelmia.
– Parhaillaan täällä Nokialla investoidaan toista tuotantolinjastoa ja toki tähyillään seuraavaakin laitoskohdetta, paljastaa Suvilampi.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää