Näihin paikkoihin 12-vuotias kouluampuja voi päätyä: "Jos lapsi kykenee henkirikokseen, hänen täytyy voida todella huonosti"
Vantaan Viertolan kouluampumisesta epäilty 12-vuotias poika ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta lastensuojeluviranomaiset ottavat nyt vastuuta hänestä. Lastensuojelulaki säätelee tarkasti sitä, mihin alaikäinen vakavasta rikoksesta epäilty voidaan sijoittaa.
Rikospaikan Murharyhmä keskustelee tänään siitä, mihin 12-vuotias kouluampuja voi päätyä. Pojan jatkosta päättävät lastensuojeluviranomaiset.
– Sijoittaminen kodin ulkopuolelle on aina raskas päätös ja siihen pitää olla painavat perusteet. Jos lapsi kykenee henkirikokseen, hänen täytyy voida todella huonosti. Jos hän on kotoa käsin tähän tekoon lähtenyt, silloin kaikki ei ole kunnossa, valtion lastensuojeluyksiköiden johtaja Kaisa Tammi sanoo.
Tammen mukaan on mahdollista, että lapsi päätyy johonkin monista sijoitushuollon paikoista.
– Valtakunnassa on monia sijaishuollon paikkoja. On lastenkoteja, perhekoteja, sijaisperheitä ja järeämpinä sijoituskeinoina esimerkiksi koulukodit, hän listaa.
Murharyhmän asiantuntijat puivat myös sitä, mitä teon taustalta voi löytyä. 12-vuotias poika on itse kertonut syyksi ampumiselle kiusaamisen, mutta teon taustalta voi löytyä muutakin.
– Tässä on lapsi kysymyksessä. Mikä on ollut se mallioppiminen ja ne vaikutteet, miksi hän on päätynyt tällaiseen ratkaisuun? Tässä on monia avoimia kysymyksiä. Helposti puhutaan yhdestä syystä, mutta tässä on varmasti monia syitä, joita löytyy tämänkin teon taustalta, rikosylikomisario (evp.) Tero Haapala sanoo.
Laki asettaa rajat
Asianajaja Kari Eriksson huomauttaa, että kiusaaminen ei voi olla peruste minkäänlaiselle väkivallalle. Eriksson tuo esiin myös sen, että lastensuojelulakia olisi syytä tarkastella ja muuttaa.
– Kun nuorten väkivalta on raaistunut ja koventunut, yhteiskunnan keinot puuttua siihen ovat heikentyneet. Lastensuojelulaki asettaa tiukat rajat sille, mihin lapsi voidaan sijoittaa ja miten toimia. Tällainen nuori saatetaan sijoittaa toisten nuorten seuraan, joilla on vakavia ongelmia, Eriksson sanoo.
Kokenut poliisi ei kannata rikosoikeudellisen vastuuikärajan alentamista ratkaisukeinona.
– Se on monimutkainen kysymys. Näkisin, että tässä täytyy olla muita keinoja. Ei tuon ikäinen lapsi välttämättä vielä ymmärrä sitä kokonaisuutta, minkä hän tämän tyyppisessä rikoksessa tekee. Tarvitaan muita keinoja ja asiantuntijuutta auttamaan ja tukemaan, missä tämä lapsi jatkaa kasvuaan, Haapala sanoo.
Rikospaikka keskiviikkoisin MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla kello 22.35.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää