Näin omaan kuolemaan tulisi valmistautua
Oman kuoleman ja hautajaisten ajattelu voi ahdistaa monia, mutta asiantuntijan mukaan sitä ei kannata väistellä.
Läheisen kuoleman hetkellä ihminen on monesti hämmentynyt ja käytännön asioiden hoitaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä tehtävältä.
Mitä vainajalle on tehtävä ennen hautaamista, kuka hänet kuljettaa hautauspaikkaan, millainen arkku on sopivin, valitako tuhkaaminen vai maahan hautaaminen?
Onkin suuri helpotus löytää sopivat ihmiset tekemään käytännön työ.
Vantaan Hautaustoimisto Kyllikki ja Petri Forsius Oy:n toimitusjohtaja Kyllikki Forsius kertoo, että hautaustoimistossa työskentelyn paras puoli on juuri se, että voi helpottaa toisen tilannetta tämän elämän ehkä surullisimmalla hetkellä.
– Heidän osoittamansa kiitollisuus, ja itsellä se, että on voinut myötäelää, auttaa järjestelyissä ja helpottaa heidän suruaan, vie eteenpäin, Forsius kertoo MTV:n Huomenta Suomessa.
–Ja koska kaikkien elämäntarina on erilainen, yksikään päivä ei ole samanlainen eikä ole samanlaisia hautajaisia.
Hautaustoimisto hoitaa tarvittaessa lähes kaiken
Forsius kertoo, että hänen tärkein tehtävänsä on asiakkaan kuunteleminen.
– Me voimme toki myötäelää, mutta hautaustoimistolta ei odoteta, että me olemme surussa mukana ja mennään osanottoon, vaan meiltä odotetaan apua, asiantuntemusta ja asioiden viemistä eteenpäin.
Hautaustoimisto hoitaa korvausta vastaan tarvittaessa kaiken hautajaisiin liittyvän. Se hoitaa vainajan arkkuun ja laittaa hänet ”katsottavaan kuntoon”, varaa hautajaistilat, järjestää henkilökunnan, valitsee yhdessä omaisten kanssa ruuan ja kuljettaa vainajan hautaus- tai siunauspaikkaan.
– Sen jälkeen me usein huolehdimme myös pesänselvityksestä, perunkirjoituksesta ja hautamuistomerkistä, Forsius luettelee.
"Puhuminen kuolemasta ei tuo sitä lähemmäksi"
Kuolemasta ja hautajaisista keskusteleminen on monille vaikeaa, mutta ammattilaisen mukaan aihetta ei kannattaisi väistellä.
– Jos tuntuu, että kuolema tulee lähemmäksi, kun siitä keskustelee, niin niinhän se ei ole, Forsius rauhoittelee.
Sen sijaan se helpottaa aikanaan omaisten tilannetta.
– Jos on kertonut jollekulle edes sen, haluaako tuhkahautauksen tai mihin haluaa tulla haudatuksi, se helpottaa heitä, jotka asioita myöhemmin hoitavat.
– Voi laatia myös esimerkiksi hautauksen ennakkosuunnitelman. Se voi olla vapaamuotoinen hautausjärjestelyn vihkonen, jonka Suomen hautaustoimistojen liitto on tehnyt. Sen voi ladata myös netistä.
Jotkut haluavat tehdä lisäksi hautaustilauksen.
– On paljon esimerkiksi yksinäisiä ihmisiä, joille on tärkeää, kuinka tai mihin heidät haudataan. Jos esimerkiksi leskeksi jäänyt haluaa, että hänet haudataan puolison hautaan, se olisi hyvä kertoa etukäteen. Samoin edunvalvojien olisi hyvä tietää edunvalvojastaan enemmän.
Yllätyksiä voi silti tulla vastaan, vaikka olisi kuinka varautunut.
– Aina täytyy miettiä myös budjettia. Meidän tehtävämme hautaustoimistossa on kysyä ne kysymykset, joita omaiset eivät osaa kysyä ja löytää yllättäväänkin tilanteeseen ratkaisut.
Kuka sitten kertoo kuolemasta muille?
Tieto kuolemasta menee automaattisesti digi- ja väestötietovirastosta pankkeihin, vakuutusyhtiöihin ja eläkelaitoksiin. Esimerkiksi jäsenmaksullisiin järjestöihin ja lehtiin, joihin on tilauksia, omaisen tai läheisen kuolemasta pitäisi Forsiuksen mukaan ymmärtää ilmoittaa itse.
Valkoinen arkku suosituin
Suomessa valkoinen on Forsiuksen mukaan kaikkein suosituin arkun väri. Keski-Suomesta pohjoiseen mennessä lisääntyy jalopuuarkkujen suosio.
– Suomeen tulivat vuonna 2017 maailman ehkä tiukimmat (arkkuja säätelevät) laatuvaatimukset. Kaiken arkussa pitää olla esimerkiksi luonnonmateriaalia. Suomessa valmistajat ovat sitoutuneet huolehtimaan laadusta. Lähtökohtaisesti kaikki arkut ja uurnat ovat maa- ja tuhkahautaukseen sopivia.
Entä sitten vainajan vaatettaminen? Jos omaiset haluavat, vainaja puetaan hautaustoimistossa omiin vaatteisiin.
– Joku on voinut toivoa, että hän haluaa jotkin tietyt vaatteet, Forsius kertoo.
– Hautaustoimistosta tulevat vaatteet voivat olla vielä ehkä vähän yleisempi valinta.
Arkkuun voi panna mukaan myös muistoesineitä.
– Esimerkiksi lasten piirustukset voivat olla sellaisia, valokuvat, vainajalla voi olla jokin hänelle tärkeä pehmolelu tai jokin muu muisto, koru. Myös saattajilla tai omaisilla voi olla omia toiveita. Kukka on ehkä kaikkein tavallisin.
Forsius kertoo, että arkun sisään pantu tavara "ei saa esimerkiksi räjähtää krematoriossa".
Hautaustoimiston väki pitää huolta myös siitä, että arkkuun ei panna mitään sellaista, mikä ei sovi maahan haudattavaksi.
Lisäksi on hyvä tietää, että vainajaa ei saa haudata mihin tahansa edes omalle maalle. Tuhkan voi haudata tai ripotella omalle maalle tai muuanne maan omistajan tai haltian luvalla.
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää