Naistoimittajat valitsivat taas maailman parhaat autot
Naistoimittajista koostuva raati on jälleen valinnut parhaat autot.
Women's Worldwide Car of the Year (WWCOTY) on jälleen päätöksensä tehnyt ja valinnut maailman parhaat autot. Tänä vuonna valinnat tehtiin viidessä kategoriassa.
Voittajiksi valikoituivat Volvo EX30 (perheauto), BMW 5-sarja (iso auto), Kia EV9 (katumaasturi), Aston Martin DB12 (erikoisauto) ja Volkswagen Amarok (4x4 / pick up).
Voittajiksi valitut autot saavat kiitosta muun muassa ajettavuudesta, teknologiasta, ekologisuudesta ja turvallisuudesta.
WWCOTY-voittajat seulottiin kaikkiaan 62 automallin joukosta. Ehdolla olevien kulkupelien oli oltava myynnissä vähintään kahdella eri mantereella viime vuoden aikana.
Ainoa naistuomaristo autoalalla
Kyseessä on ainoa pelkästään naisista koostuva tuomaristo autoalalla.
Naisten ääni ei kuulu autoalan kilpailuissa yhtä kovaa kuin miesten, jotka ovat yliedustettuina myös autojournalismissa. Tätä epätasapainoa korjaamaan on perustettu Women's World Car of the Year -organisaatio, jonka kautta myös alalla työskentelevät naistoimittajat saavat omat näkemyksensä paremmin kuuluviin.
Tuomaristo koostuu 75 autotoimittajasta 45 maasta ja viideltä eri mantereelta. Maailman parhaita autoja WWCOTY on valinnut vuodesta 2009.
WWCOTY:n tuomaristossa on suomalaista edustusta, sillä valintaa on tänäkin vuonna tekemässä jyväskyläläinen freelance-toimittaja Mervi Varonen.
Viidestä voittajasta äänestetään vielä koko kilpailun paras auto. Tulos kerrotaan kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta.
Lähde: Kia Finland, WWCOTY
Uusimmat
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
Lataa lisää