Koripallon ammattilaissarja NBA tutkii Denver Nuggetsin supertähden Nikola Jokicin isoveljen toimintaa maanantai-iltana Los Angeles Lakersia vastaan pelatun ottelun yhteydessä. Sosiaalisessa mediassa kiertävällä videolla Jokicin veli Strahinja näyttää lyövän toista katsojaa areenan lehtereillä.
Denver Nuggetsin serbialaisen sentteritähden Nikola Jokicin tulisieluiset veljet Strahinja ja Nemanja näyttivät päätyneen keskelle kahakkaa Nuggetsin toisessa pudotuspeliottelussa Los Angeles Lakersia vastaan maanantai-iltana paikallista aikaa.
The Athleticin mukaan NBA on aloittanut tutkinnan tapahtuneesta. Videon perusteella Strahinja Jokic näyttäisi lyöneen toista katsojaa kasvoihin oikealla kädellään.
Denver Nuggets ei ole toistaiseksi kommentoinut tapahtunutta.
NBA:n tämän hetken parhaana pelaajana pidetyn Jokicin isoveljet ovat aiemminkin päätyneet kahakoihin muun muassa puolustaessaan pikkuveljensä kunniaa.
Veljekset ovat muun muassa kiistelleet tulisesti sosiaalisessa mediassa NBA-pelaajien Marcus ja Markieff Morrisin kanssa, ja vuonna 2017 areenan turvahenkilöt joutuivat pidättelemään erotuomaria uhkaavasti lähestynyttä Strahinjaa.
Ongelmia on kertynyt myös koripalloareenoiden ulkopuolella.
Vuonna 2019 Strahinja pidätettiin, koska hänen epäiltiin kuristaneen ja työntäneen Denverissä sijainneesta asunnosta pois pyrkinyttä naista. Strahinjan pahoinpitelysyytteistä kuitenkin luovuttiin myöhemmin, ja hän sai lievennetyn tuomion pienemmistä rikoksista.
Denverissä pelattu ottelu päättyi edellisen kohtaamisen tapaan kotijoukkueen Nuggetsin voittoon. Hallitseva mestari johtaa ottelusarjaa voitoin 2–0.
Jälleen ehdolla NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi oleva Nikola Jokic rohmusi ottelussa 27 pistettä, 20 levypalloa ja 10 korisyöttöä.
Ottelusarja jatkuu perjantain vastaisena yönä Los Angelesissa.
Uusimmat
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
Lataa lisää