Suomen ykköshyppääjä sijoittui Salpausselän tuulilotossa 18:nneksi.
Suomen miesten mäkihyppymaajoukkueen ykköskotkaksi tänä vuonna noussut Niko Kytösaho hyppäsi perjantai-iltana Lahden suurmäestä uralleen uudessa tilanteessa.
Aiempien kausien pikkupisteisiin tyytyminen on mennyttä elämää, kun Kytösaho on säväyttänyt esimerkiksi Kulmin lentomäessä MM-kilpailujen seitsemännellä ja Willingenin suurmäessä maailmancupin kilpailun yhdeksännellä sijalla.
Salpausselän kisojen ensimmäisessä miesten mäkikilpailussa Kytösaho venyi 18:nneksi 121,5 ja 122 metrin siivuilla. Etenkin toisen kierroksen hypyn jälkeen hän näytti pettyneeltä, aivan kuin metrejä olisi jäänyt ottamatta.
– Oli niin surkea tuulirako, ettei ollut mitään tehtävissä, Kytösaho avasi.
– Kummulla tuntui hyvältä, mutta sitten suksi hakkasi ylös ja alas koko ajan. Kaikki vauhti meni siihen. Tänään ei annettu pelimerkkejä.
Kytösaho on aiempina kausina hypännyt hyvin harjoituksissa, mutta kisatilanteessa turha puristaminen on pilannut suoritukset. Tähän on tullut muutos viime kuukausina. Kun mies on pari kertaa päässyt kärkikymmenikköön, haluaa hän sinne jatkossakin.
– Matkan varrella itseluottamus on kasvanut. Hypätään mistä mäestä tahansa, niin homma toimii ja riittää hyville sijoille.
Hän myönsi kasanneensa paineita Salpausselälle.
– Tänään oli ekstrapainetta. Kotikisat, ja pitäisi hypätä hyvin. Ensimmäinen hyppy oli ok ja toinen jo ihan hyvä. Ei vaan käynyt tuuri.
Aalto pettyi
Tuuli teki tepposet monelle muullekin kuin Kytösaholle. Maailmancupia johtava Itävallan Stefan Kraft jäi ensimmäiselle kierrokselle.
Slovenian Lovro Kos voitti, Saksan Andreas Wellinger oli toinen ja Japanin Ryoyu Kobayashi kolmas vaihtelevissa sääolosuhteissa käydyssä kilpailussa.
Suomen Antti Aalto oli yksi pettyjistä, kun 115 ja 119 metrin hypyt riittivät 28. sijaan.
– Päivän kaksi ensimmäistä hyppyä näyttivät, että lähden paremmalle lentoradalle. Ei onnistunut vielä kilpailussa. Pienestä oli kiinni, että olisin saanut muutaman lisämetrin.
Eetu Nousiainen (119 metriä), Kasperi Valto (115) ja Henri Kavilo (98) jäivät ensimmäiselle kierrokselle.
– Hyvänoloinen hyppy. Pikku hiljaa parempaa ja parempaa. Karsintahyppykin oli kohtalainen, Nousiainen lupaili vielä parempaa lauantain joukkuemäkeen.
Kavilo läpäisi ensimmäistä kertaa maailmancupin kilpailun karsinnan. Kaksi vuotta sitten hän jo hyppäsi maailmancupin kilpailussa Lahdessa.
– Silloin karsinta peruttiin. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa mukaan karsinnasta. Kun sen kerran tekee, homma helpottuu jatkossa. Sunnuntaina sitten jälleen petraamaan näistä hypyistä, hän vilkuili viikonlopun toisen henkilökohtaisen kilpailun suuntaan.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää