Norjan maastohiihtotähden Astrid Öyre Slindin valmentaja Chris Jespersen varoittaa suojattiaan harjoittelemisesta lajilegenda Therese Johaugin kanssa.
Maajoukkueen ulkopuolella harjoitteleva Slind, 36, voitti Planican MM-kisoissa viestikultaa sekä 30 kilometrillä pronssia. Keskustelun aiheena onkin nyt ollut, mikäli Slindin tulisi ottaa paikka vastaan maajoukkueesta. Slindin lisäksi maajoukkueen ulkopuolella viime kaudella olivat Kristine Stavås Skistad ja Johannes Hösflot Kläbo.
Norjan hiihtoliitto on viestittänyt, että se haluaa kaikki kolme mukaan maajoukkueeseen. Yksi kysymysmerkkikin vielä löytyy, hiihtolegenda Therese Johaug. Slind aikoo joka tapauksessa jatkaa valmentajansa Jespersenin kanssa, vaikka liittyisikin maajoukkueen mukaan.
Jespersen on skeptinen sen suhteen, että hänen suojattinsa osallistuisi maajoukkueen toimintaan ja varsinkin silloin, jos Johaug on mukana. Jespersen ei usko, että muut maajoukkuenaiset hyötyvät Johaugin läsnäolosta.
– Johaug on täysin toiselta planeetalta. Hän on hirviö hapenottokykynsä kanssa ja alamäissä. Hän harjoittelee sellaisella tavalla, että mikäli muut tulevat mukaan, niin heidät murskataan. Hän (Slind) tappaa itsensä, jos hän harjoittelee Johaugin kanssa, Jespersen sanoi NRK:lle.
– Sitä olemme työstäneet viimeiset kolme vuotta, ettei hänen pitäisi vaivautua osallistumaan treeneihin. Hän on tehnyt sen erittäin hyvin, sanoo valmentaja ja huomauttaa myös, että Slind voi innostua jopa helpompaa vastusta vastaan kuin Johaugia.
Slind on eri kannalla Jespersenin kanssa. Hän näkee etua siinä, että pääsee harjoittelemaan sellaisten hiihtäjien kuin Anne Kjersti Kalvån, Udnes Wengin kaksosten (Lotta ja Tiril) ja Heidi Wengin kanssa.
– Kaikki osa-alueeni eivät ole parasta ja joissain tarvitsen hyvää harjoitusvastusta. En usko, että se on pelkästään negatiivista, mutta Chris on suurten puheiden mies, Slind totesi.
Uusimmat
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
Lataa lisää