Olli Jokisen projekti päätökseen – Jukurit-leirissä kosto mielessä: "Jos kolmas kerta toden sanoisi"
Toista kertaa kolmen vuoden aikana SM-liigan pudotuspeleihin edenneessä Jukureissa puhaltavat vahvasti muutoksen tuulet. Pekka Jormakka povaa Mikkeliin historiallista kevättä.
Jukurit pääsi jälleen yllättämään asiantuntijat etenemällä suoraan puolivälieriin runkosarjan viitossijalla. 19+20=39 pisteen kauden pelannut kapteeni Jormakka haluaa edelleen kaataa ennakkoluulot, kun joukkueelle ennustetaan vaikeuksia pelinsä uomiin saaneen Oulun Kärppien käsittelyssä.
– Meillä on ollut hyvä kausi, ja tavallaan tiedämme, että kaikki on mahdollista tänä keväänä. Mikään seura ei ole sellainen, jota emme pystyisi voittamaan, mutta haaste on kyllä kova. Jos pystymme löytämään parhaan vireystilamme kevääseen, niin voi tulla iloinen kevät, Jormakka sanoo.
Kärpät pääsi alkukauden vastoinkäymistensä yli, ja alkaa jo näyttää siltä tähtiporukalta, jollaisen sen pelaajamateriaaliltaan pitäisikin olla.
– Suurseura vastassa. Siellä on kokeneita pelaajia ja ne ovat voittaneet paljon. Vähän pieni vastaan suuri -asetelma. Siihen tyyliin lähdetään tähän sarjaan, Jormakka maalailee.
– Itsellänikin on henkilökohtaisesti vähän huono rekordi Kärppiä vastaan. Minulla on kaksi Game 7 -tappiota tuolta muutamien vuosien takaa. Jos kolmas kerta toden sanoisi.
Jormakka oli vuosina 2014 ja 2015 Tapparan riveissä häviämässä Suomen mestaruuden Kärpille ratkaisevaan seitsemänteen otteluun venyneissä sarjoissa. Seuraavana vuonna Tappara selätti mörkönsä, mutta silloin Jormakka pelasi jo KHL:ää Jokereissa.
Päävalmentaja Olli Jokinen suuntaa kauden jälkeen tiettävästi Ruotsin SHL:ään Timrå IK:n valmentajaksi. Jukureissa on luvassa vaihtuvuutta myös pelaajiston osalta eikä seuran taloustilannekaan lupaile menestysvuosille säännöllistä jatkoa.
Jormakka uskoo, että pudotuspelisarjan voittaminen olisi seuralle iso asia. Toivottavasti myös mikkeliläiselle kiekkoyleisölle, joka ei ole ollut helpoin houkuteltava katsomoihin.
– Tekisimme seurahistoriaa, jos tästä nyt pitkälle mennään. Se olisi tosi hieno juttu.
– Tässä on kuitenkin tuttuja jätkiä ollut pitkään yhdessä. Tiedostamme sen, että nyt tiet erkanevat tämän vuoden jälkeen, ja (toivotaan) että saadaan sellainen hyvä päätös, Jormakka sanoo.
SM-liigan puolivälierät käynnistyvät otteluilla Kärpät–Jukurit, Pelicans–HIFK ja Tappara–TPS keskiviikkona kello 18.30. Liigan kaikki pudotuspeliottelut suorana MTV Katsomossa!
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
Lataa lisää