Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa ylioppilastutkintoon kahta muutosta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OMK) kertoo tiedotteessaan ehdottavansa taito- ja taideaineita osaksi ylioppilastutkintoa. Lakiesityksen mukaan yksi viidestä pakollisesta kokeesta voisi olla kuvataiteen, liikunnan tai musiikin koe.
Lisäksi OKM ehdottaa, että ylioppilastutkinnon voisi suorittaa myös englanniksi tiukasti rajatuin ehdoin.
Opetusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) toteaa tiedotteessa, että englanninkielinen ylioppilaskoe mahdollistaisi koulutukseen osallistumisen nykyistä paremmin maassa asuville vieraskieliselle väestölle ja paluumuuttajille.
Henriksson asetti vuonna 2023 työryhmän valmistelemaan pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelman lukiokoulutusta ja ylioppilastutkintoa koskevia kirjauksia. Lisäksi asetettiin erillinen ryhmä valmistelemaan oppimisen tuen kehittämistä toisen asteen koulutuksissa.
OKM:n tiedotteen mukaan tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että tukiopetusta annettaisiin kaikille sitä tarvitseville. Opiskelijoilla olisi myös oikeus erityisopetukseen, jos hän tarvitsee todennettujen oppimisvaikeuksien tai muiden syiden vuoksi erityisopetusta lukion oppimäärän suorittamiseksi.
Lakiesitykset on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2024. Lausuntoja voi antaa 4. kesäkuuta 2024 saakka.
Uusimmat
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
Lataa lisää