Torstaina vietettiin penkkareita hyytävässä pakkasessa – näin abit valmistautuivat koitokseen Helsingissä
Abit viettivät penkinpainajaisia eli penkkareita torstaina monissa kaupungeissa.
Esimerkiksi Espoossa penkkarirekat lähtivät liikkeelle kello 11. Helsingin keskustassa ja Joensuussa abien iloa saattoi seurata kello 12.30 ja Tampereella kello 13 alkaen.
Sää ei ainakaan hellinyt abeja kuorma-autojen lavoilla, sillä tämä päivä vietettiin reippaissa pakkaslukemissa molemmin puolin –20 astetta.
– Voisi todeta, että sää on kuluvan viikon loppupuolella niin kylmää kuin se vain voi olla tähän aikaan vuodesta nykyilmastossa, totesi MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas eilisessä sääkatsauksessaan.
Turussa abit viettävät penkkareita monista muista suurista kaupungeista poiketen vasta perjantaina iltapäivällä. Rovaniemellä ja Jyväskylässä abit juhlivat penkkareita sen sijaan jo viime viikolla.
Kirjoitukset alkavat 12. maaliskuuta
Perjantaina useissa lukioissa vietetään vanhojenpäivää. Perinteen tarkoitus on juhlistaa sitä, että abit jäävät lukulomalle ja vanhoista tulee lukiossa pisimpään opiskelleita lukiolaisia.
Penkinpainajaisten jälkeen abit vetäytyvät opetuksesta lukemaan kevään ylioppilaskirjoituksiin, jotka käynnistyvät 12. maaliskuuta.
Koulujen talvilomat ajoittuvat porrastetusti kolmen viikon jaksolle helmi-maaliskuussa. Lomakausi alkaa 19. helmikuuta pääkaupunkiseudulla ja useissa Etelä-Suomen kunnissa.
Katso video: Opiskelijat kertovat: Tällaista on erityislinjalla opiskelu!
Jutusta korjattu 8.2.2024 kello 23.04 termi "rekka" kuorma-autoksi.
Uusimmat
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
Lataa lisää