Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue kaatoi MM-kisojen kolmannessa alkulohkon ottelussaan Slovakian maalein 4–0.
Pikkuleijonat tuli otteluun myrskyn lailla. Emil Hemming onnistui ylivoimalla ajassa 6:27. Osuma oli TPS-pelaajalle jo kisojen neljäs. Alle minuutti myöhemmin Heikki Ruohonen siirsi Suomen 2–0-johtoon.
Ylivoima toimi avauserässä mainiosti. Kasper Pikkarainen nakkasi Suomelle toisen ylivoimaonnistumisen kolmisen minuuttia ennen erätaukoa.
Lisää piisasi vielä erän viimeisellä minuutilla. Joona Saarelainen siirsi Pikkuleijonat 4–0-erätaukojohtoon.
Suomen ensimmäisen ja neljännen maalin syöttänyt Konsta Helenius on kerännyt kolmessa ottelussa tehot 0+6. Hän on Suomen joukkueen tehokkain pelaaja.
Toisessa erässä ei nähty maaleja, mutta kaukalossa tapahtui erittäin ikävä tilanne. Suomen toisen maalin tehnyt Ruohonen taklasi Slovakian puolustajaa Samuel Kupecia päädyssä. Kupec loukkaantui tilanteessa. Hänet vietiin mustien sermien suojassa paareilla ulos kaukalosta.
Ruohoselle tuomittiin tilanteesta ulosajo laitataklauksesta.
Kupecista kerrottiin toisella erätauolla TV5.n lähetyksessä huojentavia lisätietoa.
– Hän lähti hetki sitten jatkotutkimuksiin, on tajuissaan ja pystyy keskustelemaan Slovakian lääkärin kanssa, TV5:n lähetyksessä kerrottiin.
Pikkuleijonat pääsi myllyttämään päätöserässä pitkät pätkät ylivoimaa, mutta lisäonnistumisia ei enää nähty. Petteri Rimpinen torjui nollapelin vain kahdeksalla kopilla.
Suomi on pelannut MM-kotikisoissa nyt kolme ottelua. Se lähtee alkulohkon kruunaavaan USA-kamppailuun puhtaalla pelillä. Aiemmin Latvia kaatui 3–1 ja Norja 7–0.
Suomi ja Yhdysvallat iskevät yhteen vappuaattona Espoossa. Panoksena on lohkovoitto.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää