Itä-Suomen poliisilaitos on aloittanut sisäisen selvityksen virkavapaalla olevan vanhemman konstaapelinsa Timo Vornasen toiminnasta.
Helsingin poliisi epäilee Vornasta vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta. Hänen epäillään osoittaneen aseella ihmisiä ja ampuneen yhden laukauksen maahan Helsingin keskustassa sijaitsevan ravintolan edustalla perjantaina aamuyöllä.
Tutkinnanjohtaja Jukka Larkio kertoi maanantaina STT:lle, että poliisi on takavarikoinut perjantain ampumisessa käytetyn aseen.
Itä-Suomen poliisi takavarikoi Vornasen muut aseet kotietsinnässä Joensuussa perjantaina heti tutkinnan alettua. Pyynnön takavarikosta teki Helsingin poliisi, joka tutkii Vornasen ampumistapausta.
Itä-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhonen vahvistaa, että Vornasesta on käynnissä selvitys.
Poliisipäällikkö Samppa Holopainen määräsi poliisin oikeusyksikön selvittämään Vornaseen liittyviä väitteitä, joiden mukaan Vornanen olisi käyttänyt tai kantanut mukanaan asetta vapaa-ajallaan.
Ensimmäisenä asiasta kertoi Ilta-Sanomat.
Voiko Vornanen saada potkut?
Poliisi voidaan irtisanoa virastaan, jos sille on erityisen painavat, hänestä itsestään johtuvat syyt.
Jos poliisi on syyllistynyt rikokseen, arvioidaan sen laatua ja vakavuutta. Myös sillä on merkitystä, kuinka korkealla arvoasteikossa kyseinen poliisi on.
Jo yksittäinen vakava teko voi riittää irtisanomiseen tai virkasuhteen purkamiseen
– Virkamies voidaan irtisanoa myös jos lievemmät teot ovat toistuvia, eikä niistä ota opikseen. Jos tekee vakavan rikoksen ja linnatuomio tulee, niin yksikin sellainen käytännössä riittää, sanoo Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Henry Lehti.
Lehti kertoo, että poliisilta edellytetään tehtäviensä – lain ja järjestyksen valvomisen – vuoksi erityisen moitteetonta käytöstä myös vapaa-ajalla.
Ensimmäiset puuttumiskeinot tätä sääntöä rikkonutta poliisia kohtaan ovat huomautus ja varoitus. Jos se on liian lievä keino asian vakavuuteen nähden, poliisi voidaan myös erottaa virantoimituksesta määräaikaisesti.
Kun poliisia epäillään vakavasta rikoksesta, usein hänet pidätetään virastaan turvaamistoimena.
– Virkasuhteen purkaminen pelkän rikosepäilyn pohjalta on poikkeuksellinen toimenpide. Yleensäkin ennen kuin virka irtisanotaan, tapahtuu virasta pidättäminen, ettei henkilö pysty toimimaan virassa. Kun tuomioistuimen päätös saadaan, tehdään lopullinen toimi, Lehti sanoo.
Virkavapaalla olevaa poliisia taas ei voi pidättää virastaan, koska vapaan aikana poliisi ei ole virassa. Asia tulee ajankohtaiseksi vasta sitten, kun poliisi palaisi virkaansa.
Lehden mukaan virkansa kerran menettäneellä poliisilla ei useinkaan käytännössä ole jatkossa edellytyksiä työskennellä poliisina. Poikkeustapauksia toki on, hän sanoo.
– Jos on esimerkiksi saanut rattijuopumuksen takia potkut, mutta sittemmin kuntoutunut ja ryhdistäytynyt, on voinut saada vielä töitä. Mutta ei se mikään automaattinen asia ole, vaan rikoksen laadulla on merkitystä.
– Eikä nyt ole tarkoitus vähätellä rattijuopumusta, mutta jos verrataan vaikkapa vakavaan väkivaltarikokseen.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää