Oulun poliisi on peruuttanut naista koskevan vangitsemisvaatimuksen tapauksessa, jossa äitiä on epäilty lapsensa taposta.
Vangitsemista oli alun perin määrä käsitellä tänään puoliltapäivin Oulun käräjäoikeudessa. Istunto on kuitenkin käräjäoikeuden mukaan peruttu. Aiemmin poliisi vaati naista vangittavaksi lievemmällä syytä epäillä -perusteella.
Rikoskomisario Ilkka Riikola vahvistaa peruutuksen MTV:lle. Hän sanoo, että tapauksen tutkinta on ollut hektinen ihan viime hetkeen asti.
– Lisätietoa saatiin. Perusteita vangitsemiselle ei ollut, joten hänet vapautettiin. Se ei tarkoita sitä, etteikö tässä yhä epäillä rikosta. Nyt tätä tutkitaan kuolemantuottamuksena.
Riikola täsmentää, että naista ei enää epäillä tahallisesta henkirikoksesta.
– Tämä on arkaluontoinen asia ja hyvin traumaattinen tilanne.
Tästä syystä poliisi ei aio tiedottaa asiasta enempää.
Pieni lapsi menehtyi Oulun Kaijonharjussa sijaitsevassa yksityisasunnossa perjantaina 26. huhtikuuta 2024.
Poliisi epäili lapsen äitiä taposta ja vaati häntä vangittavaksi eilen 29. huhtikuuta.
Uusimmat
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
Lataa lisää