Itä-Uudenmaan poliisi on paljastanut laajan huumerikoskokonaisuuden.
Poliisi epäilee, että Vantaalla sijaitsevasta yksityisasunnosta käsin on levitetty kiloittain huumeita ja lääkkeitä.
– Asunto oli vuokrattu yksinomaan huumeiden säilyttämistä, niiden pakkaamista ja eteenpäin levittämistä varten, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tero Tyynelä poliisin tiedotteessa.
Poliisi takavarikoi asunnosta lokakuussa yli 11 kiloa amfetamiinia ja yli 80 000 Ksalol-tablettia.
Niiden hinta katukaupassa olisi poliisin mukaan ollut yhteensä noin 265 000 euroa.
Poliisin esitutkinnan mukaan asunnosta oli jo ehditty levittää eteenpäin noin 25 kiloa amfetamiinia, 20 kiloa marihuanaa ja yli 30 000 Ksalol-tablettia.
– Ksalol-tablettien osalta esitutkinnassa selvisi, että tabletit oli piilotettu kahden kuorma-auton renkaan sisään. Renkaat haettiin Kouvolasta ja kuljetettiin Vantaalla sijaitsevaan tilaan purkamista varten, Tyynelä kertoo.
Esitutkinnan aikana poliisi otti kiinni kaikkiaan kuusi henkilöä, joista kolme on yhä vangittuna.
Epäillyt henkilöt ovat kotoisin Vantaalta ja Espoosta.
Tyynelä kertoo, että epäiltyjen joukossa on sekä miehiä että naisia ja että he ovat iältään "20–30 vuoden hujakoilla".
Ksalol on kauppanimi bentsodiatsepiineihin kuuluvalle rauhoittavalle alpratsolaami-valmisteelle.
Alpratsolaami on Suomessa yleisesti käytetty lääkeaine, mutta Ksalol-nimisenä sitä ei ole Suomessa myynnissä.
Viime vuonna esimerkiksi Turun seudulla raportoitiin useita Ksaloliin liittyviä, sairaalahoitoa vaativia myrkytystapauksia.
Rikoskokonaisuus siirtyy syyteharkintaan lähipäivinä.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää