Kansainvälinen järjestäytynyt huumausaineorganisaatio on salakuljettanut kokaiinia Suomeen pienlentokoneella, epäilee Keskusrikospoliisi.
Esitutkinnan mukaan pienlentokone laskeutui Hyvinkään lentokentälle lokakuussa 2023. Sitä kuljettaneita henkilöitä epäillään 20 kilon kokaiinierän salakuljettamisesta.
Salakuljetuksen epäillään tapahtuneen muun muassa Unkarin kautta.
Suomessa toimivan järjestäytyneen rikollisorganisaation jäsenten epäillään puolestaan vastaanottaneen ja varastoineen huumausaineita Jyväskylässä ja levittäneen niitä myös pääkaupunkiseudulla.
Seitsemän henkilöä yhä vangittuna
Esitutkinnan aikana on vangittu 12 henkilöä, joista seitsemän on yhä vangittuna.
Rikoksesta epäillyt ovat Suomen, Iso-Britannian, Ruotsin, Viron, Yhdysvaltojen ja Unkarin kansalaisia.
Poliisi takavarikoi esitutkinnan aikana rikollisryhmän hallusta 76,6 kiloa amfetamiinia, seitsemän kiloa marihuanaa ja 15 kiloa kokaiinia. Lisäksi poliisi takavarikoi 190 150 euroa käteistä rahaa.
Osa epäillyistä on poliisin tietojen mukaan kuulunut Yhdysvalloissa 1935 perustettuun Outlaws MC -järjestöön.
Esitutkinta siirtyy syyteharkintaan vielä tämän kuun aikana.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää