Eduskunnan valtiovarainvaliokunta esittää eduskuntaa hylkäämään kansalaisaloitteet, joissa vaaditaan polttoaineiden hintoja aiempaa kohtuullisemmiksi.
Valtiovarainvaliokunta julkisti tänään mietintönsä kolmesta viime vuonna eduskuntaan lähetetystä kansalaisaloitteesta.
Aloitteissa vaaditaan muun muassa kohtuutta polttoaineen hintoihin, dieselin käyttövoimaveron poistamista ja muita toimia bensiinin ja dieselin verotuksen alentamiseksi.
Kolmesta kansalaisaloitteesta eniten kannatusta saanut eteni eduskuntaan lähes 132 000 ihmisen kannatuksella.
Valiokunta: Toimia on jo tehty
Valiokunta toteaa muun muassa, että hallitus on jo keventänyt autoilun verotusta. Petteri Orpon (kok.) hallitus kevensi täksi vuodeksi polttoaineiden valmisteveroja noin 170 miljoonalla eurolla, valiokunta huomioi.
Lisäksi valiokunnan mietinnössä arvioidaan, että hallituksen on otettava huomioon myös hallituksen päästövähennystavoitteet.
Valiokunta kertoo kuitenkin ymmärtävänsä huolia, joita kallistuneet polttoaineet ovat aiheuttaneet varsinkin niillä alueilla, joilla välimatkat ovat pitkiä.
– Kansalaisaloitteet on tehty erilaisessa markkinatilanteessa, ja polttoaineiden hinnat ovat palanneet hintahuipun jälkeen jo kohtuullisemmille tasoille ollen varsin maltillisia vuoden 2024 alkupuolella verrattuna vuosien 2022 ja 2023 tilanteeseen, mietinnössä todetaan.
Perustuslain mukaan kansalaisaloite, joka kerää vähintään 50 000 kannattajaa, on käsiteltävä eduskunnassa. Eduskunnan täysistunto lopulta päättää kansalaisaloitteiden kohtalosta.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää