Pouta: "Meteorologille tuli kevät, muille marraskuu" – rankat sateet valtaavat Suomen
Edessä on pitkä harmaa jakso, toteaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.
Torstai on Poudan mukaan "poutainen välipäivä", joskin pakkasasteista ei ole enää tietoakaan, muualla kuin etelä-Lapista pohjoisemmaksi. Sitten alkaa tapahtua, nimittäin sataa vettä.
– Hyvin vetinen sade tulee perjantaina. Iltapäivällä sataa aika rankastikin tuossa lounaisosassa maata.
Lounaassa lämpötilat nousevat peräti 4-asteeseen ja jo ennestään vähäiset vain kymmenien senttien lumikertymät saavat kyytiä. Pohjanlahdelle Pouta ennustaa myrskytuulia.
Lauantaipäivällä puolestaan koko Suomi on jo plussan puolella ja aurinkokin voi pilkahtaa.
Mutta sitten alkaa taas tapahtua.
– Toinenkin rankkasade mahtuu viikonloppuun. Se tulee lauantain ja sunnuntain välillä etelään ja itään. Reitistä riippuen se voi tuoda matalapaineen länsipuolelle jopa 10 senttiä lisää lunta.
Lumimääriä ei Poudan mukaan kannata vaivautua sen koommin tutkimaan, sillä pluskelit jatkuvat.
Ja niin jatkuvat myös sateet seuraavallakin hiihtolomaviikolla.
– Maanantaina etelän puolelta nousee sadealue, joka sekin on erittäin vetinen. Keskiosaan maata luvassa lunta ja räntää. Pohjois-Suomi, ennen kaikkea Lappi näyttää tulevalla viikolla talviselta.
Pouta summaa tulevan viikonlopun ja ensi viikon sään siten, että "meteorologeille tuli kevät, mutta muille marraskuu".
Kevät tarkoittaa yleisesti sitä, että vuorokauden keskilämpötila pysyttelee plussan puolella.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää