Purra: Vornasen tapaus ikävä kolaus perussuomalaisten uskottavuudelle turvallisuuden puolestapuhujana
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pitää kansanedustaja Timo Vornasen tapausta "ikävänä kolauksena" puolueen uskottavuudelle Suomen sisäisen turvallisuuden puolestapuhujana. Purra ei ota kantaa Vornasen luottamukseen.
Riikka Purran mukaan hän ja puolue ovat edelleen poliisin tietojen varassa kansanedustaja Timo Vornasen tilanteesta.
– Puolue ei itse tee mitään tutkintaa, vaan olemme poliisin tietojen varassa kokonaiskuvasta ja odotamme esitutkinnan valmistumista, Purra totesi MTV Uutisille Turussa illalla.
Purra osallistui eilen ja tänään sunnuntaina perussuomalaisten EU-vaalikampanjan vaaliristeilylle Turusta Tukholmaan ja kommentoi asiaa risteilyltä palattuaan.
Purra ei ole puhunut Vornasen kanssa
Purra kertoo saaneensa tiedon tapahtuneesta perjantaiaamuna.
Purra kertoo, että hän ei ole itse keskustellut sen jälkeen Vornasen kanssa, mutta eduskuntaryhmä on tavoittanut hänet.
Purran mukaan Vornanen on kertonut ryhmän edustajalle oman näkemyksensä tapahtuneesta.
Purra korostaa, että koska ”kokonaisuus on osa poliisin esitutkintaa", hän ei valitettavasti voi kommentoida Vornasen sanomisia.
Se osallistuuko Vornanen ensi viikolla normaalisti eduskuntatyöhön, ei ole Purran mukaan puolueen päätettävissä.
– Se miten kansanedustaja osallistuu eduskuntatyöhön, määrittää perustuslaki. Uskon tässä eduskunnan asiantuntijoiden sanaa.
Puoluesihteeri Harri Vuorenpää kertoi aiemmin illalla, että Vornanen jää kahden viikon sairauslomalle.
Vornanen oli ilmoittanut asiasta eduskuntaryhmälle.
Jatkaako Vornanen perussuomalaisten jäsenenä?
Purra ei ota vielä kantaa siihen, voiko Vornanen jatkaa puolueen kansanedustajana ja jäsenenä, jos epäilty rikos vahvistuu.
Purra sanoo kuitenkin edelleen tilanteen olevan Vornasen kannalta hyvin vakava.
– Odotamme tutkinnan etenemistä, jolloin voimme tehdä tarkemmat johtopäätökset, mutta luonnollisesti tällaisesta vakavasta tilanteesta myös seuraukset ovat vakavat.
Purra arvioi, että perussuomalaiset käsittelee Vornasen asiaa todennäköisesti torstaina.
– Viralliset puolue-elimet, eli tässä tapauksessa eduskuntaryhmä ja puoluehallitus, tutkailevat näitä asioita virallisissa kokouksissa.
Purra ei halua ottaa Vornasen henkilökohtaiseen luottamukseen kantaa ainakaan toistaiseksi.
– Minulla ei ole tarvetta ottaa henkilökohtaiseen luottamukseen kantaa tässä tilanteessa, kun hän on epäiltynä.
Kolaus puolueen uskottavuudelle
Purran mukaan Vornasen tapaus on "Ikävä kolaus" puolueen uskottavuudelle Suomen sisäisen turvallisuuden puolestapuhujana.
– Ja siksikin (tapaus) on niin järkyttävä. Mutta me aioimme toimia tässäkin tapauksessa juuri niin kuin pyrimme opettamaan muutenkin.
Purran yleisötilaisuuksia peruttiin
Purralta kysyttiin sunnuntaina Turussa myös siitä, miksi hänen lauantaille suunnitellut yleisötilaisuutensa peruttiin.
Purran oli alun perin määrä pitää lauantaina kaksi yleisötilaisuutta Varsinais-Suomessa. Puolueen lauantaiaamuna julkaisemassa viestissä ei kerrottu, miksi tilaisuudet oli peruttu.
– Kyse oli omaan turvallisuuteeni liittyvästä kokonaisarviosta, johon ainoastaan tämä Vornasen tapaus oli piste i:n päälle, Purra sanoi sunnuntaina.
Purra jatkoi, ettei hän voi avata turvallisuuteen liittyviä yksityiskohtia.
Risteilyllä puhetta muustakin kuin Vornasesta
Vaikka Purra kertoi Vornasen tapauksen olleen esillä risteilylläkin, vaikutti puhetta olleen silti paljon muustakin.
– Puhuimme eurovaaleihin liittyviä asioita. Teemana oli eurovaalit, joten keskustelimme eurovaaleista, eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) summasi STT:lle Turussa sunnuntai-iltana.
Puoluesihteeri Vuorenpää tähdensi niin ikään, että risteilyllä puhuttiin pääosin tulevista eurovaaleista, vaikkakin hän myönsi Vornasen tapauksen varjostaneen retkeä jossain määrin.
– Kyllä se ehkä osaltansa, mutta sanoisin, että ihmiset pystyivät silti nauttimaan matkasta. Puolue menee eteenpäin, toiminta ei lamaannu ja tässä oli kuitenkin kärkenä nämä EU-vaalit, Vuorenpää sanoi STT:lle Turussa risteilyn jälkeen.
Perussuomalaiset on saanut sosiaalisessa mediassa osakseen syytöksiä kaksinaismoralismista, kun puolue kampanjoi sisäiseen turvallisuuteen liittyvillä asioilla, mutta oman kansanedustajan epäillään ampuneen julkisella paikalla. Vuorenpää ei kuitenkaan näe varsinaista ristiriitaa.
– Meidän harjoittamamme politiikka ei ole siinä mielessä ristiriitainen, että me suhtaudumme tähänkin tapaukseen todella vakavasti. Emme hyväksy minkäänlaista lain rikkomista keneltäkään, Vuorenpää sanoi.
IS: Vornanen "todella juopunut"
54-vuotias Vornanen oli perjantaina aamuyöllä osallisena Helsingissä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa.
Helsingin poliisilaitos kertoi lauantaina tutkivansa tapausta, jossa 54-vuotiaan miehen epäillään osoittaneen aseella ihmisiä ja ampuneen yhden laukauksen maahan ravintolan edustalla perjantaina aamuyöllä.
Poliisi ei ole kertonut epäillyn miehen henkilöllisyyttä ja perustelee ratkaisua esitutkintalain määräyksillä.
Puoluesihteeri Vuorenpää on kertonut, että epäilty on kansanedustaja Vornanen.
Tapauksesta tihkui tänään sunnuntaina julkisuuteen vain niukasti lisätietoja.
Ilta-Sanomien mukaan Vornanen oli "todella juopunut", kun hän otti aseen esiin. Lehden tietojen mukaan Vornanen ei ollut käyttänyt huumeita.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan ampumisessa käytetty ase oli Vornasen oma ase.
Juttua päivitetty 28.4.2024 kello 23.21.
Juttua päivitetty 29.4.2024 kello 9.21: Riikka Purra sai tiedon Vornasen rikosepäilystä perjantaiaamuna, ei lauantaiaamuna, kuten artikkelissa aiemmin luki.
Uusimmat
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haavei jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
Lataa lisää