Race Across the World Suomi -sarjan voittajat ovat selvillä: "Alussa yritimme aivan liikaa saada asioita selville"
Jutta ja Juha Larm nappasivat voiton Race Across the World Suomi -ohjelmassa.
Jutta ja Juha Larm voittivat Race Across the Wolrd Suomi -kilpailun. Juha kokee, että he voittivat erityisesti sen takia, että he olivat tiimi.
– Tunsimme hyvin toistemme vahvuudet ja heikkoudet jo ennen tuota kokemusta, ja matkalla paljastui vielä vähän lisää. Pystyimme toimimaan niiden kautta. Minulla ei ole edelleenkään vilkas mieli, enkä ratko ongelmia niin nopeasti kuin Jutta, ja hän ei osaa painaa mieleensä samalla tavalla asioita kuin minä, Juha kertoi MTV Uutisille.
– Ominaisuudet ja kyvykkyydet jakautuivat ja menivät meillä todella yksiin. Huomaan, että yksi avain voittoon oli se, että opimme tietyllä tavalla luottamaan koko juttuun. Alussa tuntui, että yritimme aivan liikaa saada asioita selville, ja lopulta, kun uskalsimme kohdata ihmiset ja jutella, niin sieltä tuli se paras viisaus. Tuntemattomat ihmiset auttoivat meitä voittamaan, Juha jatkoi.
Jutta on hyvin samoilla linjoilla ja nosti esiin tekijän, joka ehkä erotti heidät muista kilpailijoista.
– Olemme ehkä olleet kaikista aktiivisimpia ottamaan sitä kontaktia. Minulla on hyvä suuntavaisto ja pidin todella tarkkaa kirjanpitoa rahoistamme koko ajan. Rahat menivät lopulta aivan minimiin, Jutta kertoi.
– Ai että, kun harmitti, kun oli nälkä ja vaimo sanoi, ettei ole päiväbudjetissa enää välipalaan rahaa. Silloin oli vaan siedettävä nälkää, Juha jatkoi.
Kaksikko oli reissussa noin 3,5 viikkoa. Siitä kesti palautua yllättävän pitkään.
– Kesä meni palautuessa. Eikö voinut kellekään edes kertoa tästä kokemuksesta. Tuntui, että Suomessakin eli vielä sellaisessa, että missä me oikein olemme olleet. Oliko se unta vai totta, Jutta kertoi.
Katso videolta, millaisia onnenkantamoisia Jutta ja Juha Larmilla oli Race Across the World Suomi -ohjelmassa.
Race Across the World Suomi -jaksot MTV Katsomossa.
Uusimmat
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
Lataa lisää