Kuluttajariitalautakunnan tuore päätös koskee Tesla-kauppoja. Lautakunta ei suosita hyvitystä riita-asiassa.
Tarina alkoi siitä, kun kuluttaja osti osamaksulla myyjäliikkeeltä vuonna 2015 käyttöönotetun Tesla Model S -auton 43 888 eurolla. Kauppa tehtiin tammikuun alussa 2023.
Vielä tammikuussa ostaja ilmoitti korjaustarpeista ja kertoi teettävänsä korjauksia Teslan tuulilasinpyyhkijöihin, vetoniveliin sekä sähkö- ja jäähdytysjärjestelmiin.
Kuluttaja vaati myyjäliikkeeltä hyvityksenä 1 037,40 euroa. Kyseinen summa olisi kattanut tammikuuhun mennessä ilmenneet korjaustarpeet kokonaisuudessaan.
Myyjä vetosi siihen, että valtaosin kyse on auton kuluvista osista. Asiakkaalle ehdotettiin käytetyn pyyhkijänvarren ostamista 55 euron hintaan, mutta asiakas korjautti autoa Teslalla.
Kaiken kaikkiaan myyjä kuitenkin maksoi korjauskuluista 845 euroa. Ero vaaditun ja maksetun summan välillä oli siis 192,40 euroa, ja asia päätyi kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn.
Päätös puoltaa myyjää
Lautakunta käsitteli asiaa ja totesi, että se ei suosita lisähyvitystä kuluttajalle.
– Ostajalla on aihetta varautua siihen, että käytettynä ostettuun ajoneuvoon voidaan joutua tekemään välttämättömiä korjauksia ehkä piankin kaupanteon jälkeen. Korjauskustannukset eivät kuitenkaan saa muodostua kohtuuttoman korkeiksi ajoneuvon ikä, kauppahinta ja sillä ajetut kilometrit huomioon ottaen, lautakunnan päätöksessä kirjoitetaan.
Lautakunta katsoi, että kaupan kohde ei ole ollut olosuhteet huomioon ottaen huonompi kuin kuluttajalla on ollut perusteltua aihetta odottaa.
Lue myös: Kaikki kertaa kymmenen! Harvardin tutkijat kehittivät akun, josta povataan sähköautojen läpimurtoa
Lähde: Kuluttajariitalautakunta
Uusimmat
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
Lataa lisää