Hallitus päätti lakkauttaa oikeusministeriön alaisen rauhantyön yleisavustuksen kokonaan. Järjestöt pitävät leikkausta ideologisena.
– Vaikka aina välillä mennyt huonommin ja välillä paremmin, niin se, että kylmän rauhallisesti päätetään koko järjestöryhmän avustusmomentin lakkautuksesta, niin se on jo rajua, kommentoi Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.
Tänä vuonna kymmenelle rauhantyönjärjestöille jaettiin yhteensä 350 000 euroa avustusta. Vuonna 2023 rauhantyön yleisavustuksia jaettiin kahdellekymmenelle järjestölle yhteensä 852 000 euroa.
Moni rauhanjärjestö onkin jo joutunut tänä vuonna lomauttamaan henkilöstöään tukien leikkausten takia ja nyt järjestökentällä toiminta vaikeutuu entisestään.
Tuen lakkauttamisesta ilmoitettiin järjestöille alle vuorokauden varoajalla järjestetyssä Teams-kokouksessa perjantaina.
Lodenius pitää varoaikaa liian lyhyenä ottaen huomioon, että moni järjestö on joutunut jo lomauttamaan työntekijöitään, eikä sähköpostia välttämättä katsota koko ajan.
Rauhantyönjärjestön tuet ovat olleet oikeusministeriön hallinnassa.
Yksikön päällikkö Corinna Tammenmaa kertoo, että tuen lakkauttaminen on osa valtiontalouden säästöpakettia. Oikeusministeriön avustuksista leikataan yhteensä 3,5 miljoonaa euroa.
Tammenmaa sanoo, että päätöksestä haluttiin viestiä järjestöille mahdollisimman nopeasti, sillä tiedossa oli, miten paljon avustukset vaikuttavat järjestöjen toimintaan.
– Halusimme kertoa heille suoraan ja mahdollisimman avoimesti. Näin heillä on loppuvuosi aikaa suunnitella toimintaansa, Tammenmaa kommentoi.
"Kansalaistoimintaa halutaan rokottaa"
Sekä Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius ja Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro kertovat, että he eivät osanneet odottaa tuen lakkauttamista kokonaan.
– Toimintaamme on viimeksi yritetty lakkauttaa ensimmäisen maailmansodan aikaan, kun tsaari ilmoitti, että rauhantyö ei ole sopivaa. Tämä tuntuu nyt vähän samalta, kommentoi Lodenius.
Lodenius kokee, että järjestöavustusten määrä valtionbudjetissa ei ole kovinkaan suuri, eikä sen leikkaamisella saavuteta suuria säästöjä budjettiin.
– Hallitus myös ideologisesti katsoo, että kansalaisyhteiskunnassa ei ole sellaista arvoa, ja kansalaisaktivismia ja kansalaistoimintaa halutaan rokottaa, Lodenius kommentoi.
Rauhanpuolustajien Matinpuro pitää niin ikään tuen lakkauttamista hallituksen ideologisena päätöksenä.
– Tämä on myös ristiriidassa sen kanssa, mitä viestejä Suomi haluaa maailmalle lähettää. Tiesimme, että poukkoilevaa tämä tulee olemaan, mutta emme ihan tätä odottaneet, Matinpuro tiivistää.
Järjestöt huomauttavat yhteisessä kannanotossaan, että esimerkiksi tasavallan presidentti Alexander Stubb on pyrkinyt rakentamaan Suomesta rauhantyön suurvaltaa.
Järjestöt ovat yli sadan vuoden aikana kasvattaneet suomalaiset rauhantyön osaajat.
Matinpuro kertoo, että tämän vuoden leikattu tuki vaikutti jo siihen, että järjestön työntekijöitä on jouduttu osittain lomauttamaan. Nyt tuen loppuminen kokonaan johtanee irtisanomisiin.
Monella järjestöllä on valtion avustusten lisäksi myös jäsentuloja, jolla toimintaa osin rahoitetaan, mutta esimerkiksi EU-tukia järjestöt eivät voi tuen lakkauttamisen jälkeen enää hakea, kun järjestöllä ei ole vaadittua omavastuuosuutta, Lodenius kertoo.
Leikkaus tuntuu Rauhanliiton Lodeniuksen mukaan pahalta erityisesti tässä ajassa ja maailmanpoliittisessa tilanteessa.
– Meille tulee koko ajan yhteydenottoja kansalaisilta, että voitaisiinko järjestää tapahtumia, ja ihmisillä on tarve myös saada tukea omaehtoiselle rauhantyölleen.
Nämä järjestöt saivat avustusta vuonna 2023
Alla olevasta taulukosta voit katsoa, miten rauhantyön yleisavustuksia jaettiin vuonna 2023.
Suomen Rauhanliitto-Finlands Fredsförbund ry | 219 000 euroa |
Suomen Rauhanpuolustajat ry | 217 000 euroa |
Suomen Sadankomitea ry | 124 000 euroa |
Rauhankasvatusinstituutti ry | 120 000 euroa |
SaferGlobe | 35 000 euroa |
Ålands fredsinstitut sr | 26 000 euroa |
Suomen YK-liitto ry | 16 000 euroa |
USKOT-foorumi | 16 000 euroa |
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr | 14 000 euroa |
Suomen Rauhanturvaajaliitto ry | 13 000 euroa |
CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation sr | 10 000 euroa |
Suomen YK-nuoret ry | 6 000 euroa |
Aseistakieltäytyjäliitto | 6 000 euroa |
Suomen kristillinen rauhanliike ry | 6 000 euroa |
Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry | 6 000 euroa |
Pelastakaa Lapset ry | 5 000 euroa |
Pand-Taiteilijat rauhan puolesta ry | 5 000 euroa |
Lääkärin sosiaalinen vastuu ry | 3 000 euroa |
Suomen Sovittelufoorumi ry | 3 000 euroa |
WILPF, Suomen osasto ry | 2 000 euroa |
yhteensä 852 000 euroa |
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää