Roope Salminen sai tietää suvussaan tapahtuneen synkän murhan karmivat yksityiskohdat: "Kuka muukaan"
Roope Salmisen suvussa vuonna 1935 tapahtunut murha järkyttää raaoilla yksityiskohdillaan Sukuni salat -ohjelmassa.
Sukuni salat -ohjelmassa äitinsä puolen suvun vaiheita selvittänyt Roope Salminen sai tietää jo kuvausten alkuvaiheessa suvussaan 1930-luvulla tapahtuneesta kauheasta tragediasta, kun hänen isoisoisoäitinsä Olga Maria sekä tämän tyttären, Salmisen isoisoäidin Hilja Marian muutaman vuoden ikäinen poika murhattiin.
Ohjelman kuvauksissa Salminen sai tarkempaa lisätietoa kauheasta tapahtumasta, joka koitti 9. huhtikuuta vuonna 1935. Saamistaan asiakirjoista selvisi, että murhan takana oli Olga Marian aviopuoliso Otto, joka oli kärsinyt pitkään erilaisista mielenterveysongelmista. Otto epäili pitkään vaimoaan vahvasti uskottomuudesta ja kärsi muutenkin erilaisista harhoista.
Kohtalokkaana huhtikuisena päivänä Otto hyökkäsi muutaman vuoden ikäisen tyttärenpoikansa kimppuun puukolla. Poika menehtyi. Olga Maria lähti hakemaan apua naapuritalosta, mutta Otto sai tämän kiinni ja tappoi myös vaimonsa puukolla. Tapahtumien jälkeen Otto yritti tehdä itsemurhan, siinä onnistumatta. Murhat hän toteutti varsin raa'alla tavalla.
– Se oli todellakin Hilja Marian oma isä Otto Schadewitz, joka murhasi hänen äitinsä ja hänen pienen poikansa, ohjelman juontaja Marja Hintikka kertoi Salmiselle ohjelmassa.
Salminen itse otti tiedon järkyttyneenä vastaan.
– Arvasin, että se oli se vitun Otto. Koska kuka muukaan, Salminen totesi järkyttyneenä.
Katso yllä olevalta videolta, millaista lisätietoa Roope Salminen sai suvussaan tapahtuneesta kammottavasta murhasta.
Sukuni salat MTV3-kanavalla ja maksuttomassa mtv-palvelussa sunnuntaisin kello 20. Seuraava jakso katsottavissa ennakkoon mtv-palvelussa. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää