Roxette julkaisi kaksi tulevaa keikkaansa Etelä-Afrikassa helmikuussa 2025.
Ruotsalaisyhtye Roxette ilmoittaa Instagram-tilillään tekevänsä paluun keikkalavoille vuonna 2025. Yhtyeellä on helmikuussa 2025 kaksi keikkaa, joista kumpikin Etelä-Afrikassa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Vuonna 2016 Roxette teki silloin viimeisiksi ajatellut keikkansa. Nyt duon nokkamies, laulunkirjoittaja sekä perustaja Per Gessle ottaa soihdun käteen ja vie tämän maailmanlaajuisten hittien nipun jälleen tien päälle, päivityksessä kerrotaan.
Roxette-duo koostui alunperin Gesslesta sekä laulaja Marie Fredrikssonista, joka menehtyi 9. joulukuuta 2019 syöpään. Hän oli kuollessaan 61-vuotias.
Päivityksessä kerrotaan, että Fredrikssonin poismenon jälkeenkin Roxetten suosio on pysynyt huipussaan, kun yhtyeen kappaleita on yhä soitettu ja kuunneltu aktiivisesti ympäri maailman. Vuoden 2025 keikoilla lavalle Roxetten nimissä nousevat Gessle, Roxette-yhtye johon kuuluvat Christoffer Lundquist, Magnus Börjeson, Magnus “Norpan” Eriksson, Dea Norberg, Clarence Öfwerman ja Jonas Isacsson, sekä laulaja Lena Philipsson.
– Tässä on kyse Roxette-kappaleistani, tästä valtavasta nipusta musiikkia ja sanoituksia, joita olen kirjoittanut yli kolmen vuosikymmenen ajan. En ole perustamassa uutta duoa. Marie on aina korvaamaton. Olen kuitenkin todella onnekas, että olen löytänyt Lena Philipssonista upean äänen ja loistavan esiintyjän, Gessle kertoo päivityksen yhteydessä.
– Kirjoitin yhdessä Lenan ensimmäisen suuren hitin vuonna 1986, ja hän on yksi kirkkaimmista tähdistä, joita Ruotsi on koskaan nähnyt. Olen erittäin ylpeä siitä, että hän haluaa liittyä seuraani Roxetten perinnön säilyttämiseksi.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää