"Masentavaa, Suomi" – ruotsalaistoimittaja haukkui Tapparan mestaruusjuhlien perinteen pystyyn
Tapparan Suomen mestaruuteen valmentanut Rikard Grönborg laitettiin perinteiden mukaisesti vaatteet päällä suihkuun taiston tauottua. Ruotsalaistoimittajan mielestä episodi oli masentavaa katsottavaa.
Tapparaan täksi kaudeksi värvätty ruotsalaisvalmentaja Grönborg nappasi SM-kultaa heti debyyttikaudellaan Suomessa.
Tre Kronorissa MM-kultaa voittaneen käskijän otteita SM-liigan osalta on seurattu myös länsinaapurissa. Suurennuslasin alle päätyivät myös viime sunnuntaina käynnistyneet mestaruusjuhlat.
Aftonbladetin toimittaja Marcus Leifby kuvaili kommentissaan Grönborgin suihkuhetkeä tylyin sanoin. Kommentti on otsikoitu raflaavasti: "Masentavaa, Suomi".
Leifbyn mielestä hetkestä puuttui tarvittava rosoisuus.
– Grönborgin nähtiin astelevan suihkutilaan, jonka seinät olivat laatoitetut ja joka oli upouusi. Tila oli puhdas ja siisti. Yksi pelaaja vilahti, ja näytti siltä, että hän johdatteli valmentajansa varovaisesti suihkuun.
– Tilanne oli masentavaa katsottavaa ilman spontaaniutta, ilkikurisuutta ja aitoa iloa. Tuntui siltä, kuin joku sisältövastaava olisi tajunnut, että valmentaja pitää suihkuttaa, ja se pitäisi kuvata, koska sisältöä tarvitaan, sisältöä, jota ihmiset haluavat.
Jos upotus tilanteesta ei näy alla, katso se tästä linkistä.
Suomalaiset saavat Leifbyltä kritiikkiä laajemminkin.
– Suomalaiset ovat hyviä monessa asiassa, he ovat kuulemma maailman onnellisin kansa, mutta spontaaniudessa he eivät tule koskaan pääsemään huipulle.
Tappara voitti viime sunnuntaina kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruuden. Grönborgille mestaruus on ensimmäinen seurajoukkueen peräsimessä. Ruotsalainen jatkaa Tapparassa kevääseen 2026.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
Lataa lisää