Ruotsalainen alppihiihtäjä Lisa Hörnblad, 28, ilmoittaa surullisena uransa olevan ohi.
Hörnblad oli Ruotsin ainoa alppihiihdon vauhtilajeissa kilpaillut nainen. Hänen viime vuosiaan hankaloittivat loukkaantumiset ja terveysongelmat.
– Olen surullinen ilmoittaessani, että lopetan. En voi jatkaa viime kauden tapaan, koska on mahdotonta olla kilpailukykyinen maailman parhaita vastaan ilman tukea, valmentajaa ja joukkuetta, Hörnblad kirjoitti Instagramissa.
Hörnblad ilmaisi, että hänen lopettamispäätökseensä vaikutti sekä hänen hyvinvointinsa että vaivannut polvensa.
– En saavuttanut tavoitteitani, mutta olen ylpeä siitä, etten koskaan lopettanut taistelemista. Viimeiset neljä vuottani olivat silkkoja vammoja ja taistelin takaisin joka kerta. Hiihtäminen vei terveyteni, mutta antoi minulle unohtumattomia muistoja ja ystäviä loppuelämäksi.
– Olen ollut hiihtäjä koko ikäni, joten tämä tuntuu pelottavalta mutta myös jännittävältä.
Olympia- ja MM-kisakilpailija
Hörnblad edusti Ruotsia Pyeongchangin olympialaisissa 2018 ja kilpaili myös kaksissa MM-kisoissa. Hänen paras arvokilpailusijoituksensa oli yhdeksäs tila alppiyhdistetyssä Åren MM-kotikisoissa 2019.
Maailmancupissa Hörnblad ylsi parhaimmillaan 11. sijalle syöksylaskukisassa Garmisch-Partenkirchenissa tammikuussa 2019.
Uusimmat
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
Lataa lisää