Ruotsissa on nyt konkreettinen terrori-iskun uhka – tätä se tarkoittaa sinne matkustavalle

Euroviisut alkavat Malmössä! MTV:n toimittajat seuraavat kiinnostavimpia tapahtumia paikan päällä 1:01
Euroviisut alkavat! MTV:n toimittajat seuraavat kiinnostavimpia tapahtumia paikan päällä.

Ruotsissa on tapahtumien superkuukausi. Ensin Euroviisut ja sitten Taylor Swift saapuu maahan kiertueellaan. Moni suomalainen matkustaakin nyt naapurimaahan nauttimaan esityksistä tai muuten vain keväästä.

Malmössä on pidetty Euroviisut jo kaksi kertaa aikaisemmin (1992 ja 2013), mutta silloin tilanne ei ollut näin vakava. Nyt odotettavissa on mielenosoituksia Israelin ja Palestiinan tilanteesta, ja terroriuhan tasokin on noussut. 

Ruotsin turvallisuuspoliisi katsoo Ruotsissa olevan konkreettinen terrori-iskun uhka, kun terrorismin uhkataso nostettiin viime syksynä tasolle neljä 5-portaisella asteikolla. 

Suomen ulkoministeriön Ruotsin matkustustiedotteessa kerrotaan, että Ruotsia voidaan yleisesti pitää turvallisena matkakohteena, jossa on noudatettava tavanomaista varovaisuutta. 

– Valtaosa matkustustiedotteista Euroopan maista on tällä tasolla, jolla noudatetaan tavanomaista varovaisuutta, ja se onkin tiedotteiden alin taso. Ruotsi on siis edelleen turvallinen matkailumaa, toteaa ulkoministeriön konsuliasioiden yksikönpäällikkö Outi Saarikoski.

Kuitenkin riski kansainvälisiin terrori-iskuihin ja ääriryhmien toimintaan on noussut, joten matkailijan on tärkeää ottaa huomioon kaikki turvallisuuteen vaikuttavat seikat.  

Suomen ja Tanskan suurlähetystöt ovat keränneet infopaketin Malmön viisuihin lähteville. Sen voit lukea täältä.

Ennen matkaan lähtöä

Suomen suurlähetystö suosittelee ennen matkaa tehtäväksi neljä asiaa.

Kannattaa lukea kohdemaan matkatiedote, joka sisältää pitkän aikavälin tietoa maan tai alueen yleisestä turvallisuustilanteesta. 

Matkustusilmoitus on hyvä tehdä, jotta ulkoministeriö voi matkan aikana tavoittaa sinut tarvittaessa. Myös Saarikoski puhuu erityisesti matkustusilmoituksen tekemisen puolesta. 

– Kannattaa tehdä matkustusilmoitus, että meillä on tieto suomalaisista kohdemaassa, jos jotain sattuisi. Järjestelmän kautta saa myös tiedotteita omaan puhelimeen tai sähköpostiin kohdemaan turvallisuustilanteen muutoksista. 

Matkavakuutuksen hankinta on myös suositeltavaa yllättävien tilanteiden varalta. Lisäksi kannattaa tarkistaa, että matkustusasiakirjat, kuten passi, ovat kunnossa. 

Miten toimia joukkotapahtumissa?

Erilaisissa joukkotapahtumissa, kuten konserteissa, on hyvä olla tarkkana. 

Suomen ulkoministeriöstä Saarikoski kehottaa aina seuraamaan paikallisviranomaisten ohjeita. 

– Suurissa joukkotapahtumissa kaikkialla maailmassa kannattaa miettiä turvatarkastuksia, oman laukun sisältöä ja kokoa sekä katsoa, että puhelin on ladattuna ja henkilöllisyystodistus mukana.  

Ruotsissa joukkotapahtumiin ei enää saa tuoda laukkuja kohonneen terrorismiuhan vuoksi. 

Pahimman sattuessa

Jos jotain sattuisi matkan aikana, niin ulkoministeriön mukaan paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta sekä etsintä- ja pelastustoimista

Kriisitilanteessa täytyisi siis noudattaa Ruotsin viranomaisten ohjeita. 

Saarikoski kertoo, että Suomen ja Ruotsin läheisen yhteistyön vuoksi viranomaisilla on vahva luotto siihen, että toimintamallit poikkeustilanteissa ovat hyvin samanlaiset kuin Suomessa.

– Olisimme heti yhteydessä Ruotsin viranomaisiin ja selvittäisimme suomalaisten tilannetta maassa yhdessä Tukholman suurlähetystön kanssa. Ulkoministeriöllä on 24/7 päivystys kaikkia maailman tapahtumia varten, Saarikoski kertoo. 

Ruotsin poliisi ohjeistaa terrori-iskun tapahtuessa näin:

1. Pakene 

2. Suojaudu

3. Soita hätäkeskukseen 

4. Älä käytä matkapuhelinverkkoa turhaan

Ruotsin poliisi ohjeistaa ihmisiä terrori-iskun tapahtuessa pakenemaan paikalta ja hakeutumaan suojaan. He suosittelevat ottamaan huomioon myös hätäuloskäynnit. 

Joukkotapahtumissa ne kannattaa etsiä aina, jo ennen kuin niille on tarvetta. 

Puhelimen käyttöön liittyy useita viranomaisten suosituksia. Sen lisäksi, että puhelin akku on hyvä olla ladattuna, mukana kannattaa kantaa lisäakkua. 

Poikkeustilanteen sattuessa hätäkeskukseen tehdyn soiton jälkeen ihmisiä ohjeistetaan hiljentämään puhelin ja olla käyttämättä matkapuhelinverkkoa, koska pelastushenkilöstön on käytettävä samaa verkkoa viestintäänsä. 

 

Lue myös:

    Uusimmat