Saara Arvan ruumis löytyi – näin taposta epäilty Mika Moring reagoi tietoon kuulustelussa
Sarjasaalistajaksi kutsutulla Mika Moringilla on edessä useita kuulusteluja Saara Arvan löytymisen seurauksena.
Henkirikoksista epäillyn Mika Moringin asianajaja Matti Nurmela kertoi Rikospaikan haastattelussa, mitä Moring itse ajattelee siitä, että häntä on mediassa kutsuttu sarjasaalistajaksi.
– Hän ei pidä siitä. Hän kokee sen hyvin vastenmielisenä ja että se ei liity hänen henkilöönsä, Nurmela sanoi.
Moringia epäillään Saara Arvan ja Katja Miinalaisen tapoista. Miinalainen on edelleen kateissa. Nurmelan mukaan Moring kiistää yhä jyrkästi syyllistyneensä henkirikoksiin.
Poliisi on kuulustellut Moringia kertaalleen sen jälkeen, kun Pohjois-Savosta huhtikuun alussa löytynyt ruumis varmistui Saara Arvaksi. Vuonna 2019 kadonnut Arva oli viimeksi nähty Moringin seurassa.
– Näytöllisesti se on indision (aihetodiste) tasolla. Se ei osoita mitään henkirikoksen tekemisestä. Täytyy olla tiedossa kuolinsyy, tekotapa ja vielä motiivi. Nämä kaikki ovat arvailujen tasolla tällä hetkellä, Nurmela sanoi.
"Heidän välillään ei ollut väkivaltatilanteita"
Nurmelan mukaan Moring suhtautui kuulusteluissa neutraalisti siihen, kun poliisi kertoi Arvan ruumiin löytymisestä.
– Moring vahvisti sen aikaisemman kertomuksensa. He erosivat Arvan kanssa tilanteessa, jossa heidän välillään ei ollut ollut minkäänlaisia väkivaltatilanteita. Arva oli poistunut hänen seurastaan omasta vapaasta tahdostaan, Nurmela sanoi.
Moring on aiemmin saanut kuuden ja kahden vuoden vankeustuomiot useisiin naisiin kohdistuneista väkivalta- ja seksuaalirikoksista.
– Tässä on niihin liittyen vielä monta kiveä käännettävänä ennen kuin Moringin tuomiot ovat lopullisesti lainvoimaisia, Nurmela totesi.
Saaran Arvan ruumiin löytyminen merkitsi sitä, että vainajan jäänteisiin liittyvät tutkimukset kestävät todennäköisesti kuukausia.
– Useita Moringin kuulemisia varmasti tapahtuu, Nurmela arvioi.
Katso videolta Nurmelan koko haastattelu Rikospaikassa.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää