Saattaa johtaa myöhästymiseen aamulla – Apple etsii ratkaisua iPhone-käyttäjiä piinaavaan ongelmaan
Apple kertoo pyrkivänsä ratkaisemaan joitain iPhone-käyttäjiä piinaavan herätysongelman.
Myöhästyitkö töistä, koska et herännyt herätyskelloon? Jos puhelimesi on iPhone, syy saattaa piillä unenlahjojesi sijaan puhelimessasi.
Lukuisat käyttäjät ovat nimittäin raportoineet herätyskellon toimimattomuudesta sosiaalisessa mediassa havaittuaan, ettei kello ole soinut silloin kuin olisi pitänyt. Jotkut ovat myöhästyneet töistä tai koulusta tämän vuoksi.
Today-ohjelmassa kerrottiin Applen vahvistaneen ongelman ja pyrkivänsä etsimään ratkaisua.
Ongelman laajuus tai se, mihin puhelinmalleihin se kohdistuu, ei BBC:n mukaan ole tiedossa.
Kokeile tätä avuksi
Miten sitten varmistaa, että herätys oikeasti toimii aamulla? Ihan ensimmäiseksi kannattaa tarkistaa oman puhelimen asetukset ja äänenvoimakkuus. Joidenkin käyttäjien mukaan syypää löytyy kuitenkin Face ID-kasvojentunnistuksesta, ja ongelman voisi kiertää menemällä asetuksiin, valitsemalla Face ID ja pääsykoodi -kohdan ja klikkaamalla sieltä pois päältä kohdan Katsekontaktitoiminnot.
Katsekontaktitoiminnossa on kyse siitä, että puhelin tunnistaa, katsooko henkilö oikeasti puhelintaan, ja toimii sen mukaisesti – esimerkiksi ennen näytön himmentämistä tai äänenvoimakkuuden säätämistä. Toiminto sammuttaa herätyshälytyksen, kun käyttäjä katsoo puhelintaan. Jotkut somekäyttäjät ovatkin BBC:n mukaan pohtineet, onko ongelmassa kyse esimerkiksi siitä, että nukkuvan kasvot olisivat puhelinta päin, jolloin puhelin hiljentäisi hälytyksen, jos ihminen havahtuisi sen verran, että avaisi silmänsä.
Katso myös: Jos herätys on aamuseitsemältä, monelta lapsen pitäisi mennä nukkumaan?
Uusimmat
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
Lataa lisää