Savonlinna yritti palkata lääkäreitä liki 7000:n joukosta eikä yksikään kiinnostunut – kansanedustaja: Sote-uudistus ei auta lääkäripulaan
Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa lääkäripula on totisinta totta. Tämä näkyy muun muassa Itä-Savon sairaanhoitopiirin rekrytoinnissa. Ja soteuudistus ei todellakaan tähän auta, toteaa alueen kansanedustaja.
Talvella Savonlinnan sairaala eli Itä-Savon sairaanhoidon kuntayhtymä haki lääkäreitä täsmähaulla, joka suunnattiin 6 800 lääkärille. Yksikään ei vastannut.
Lääkärien eläköityminen kasvattaa ongelmaa edelleen. Vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen teki asiasta kirjallisen kysymyksen. Hän kysyy, että onko lääkäripulasta kärsivälle alueelle, Itä- ja Pohjois-Suomeen, mahdollista saada lääkärien muuntokoulutusta ja millä muilla keinoin varmistetaan ammattilaisten riittävyys alueilla?
"OECD:n mukaan Suomessa on väestöön suhteutettuna Pohjoismaista vähiten lääkäreitä"
Järvinen kertoo kysymyksessään, että "OECD:n mukaan Suomessa on väestöön suhteutettuna Pohjoismaista vähiten lääkäreitä eli 3,2 lääkäriä tuhatta asukasta kohden. Ruotsissa luku on 4,3 ja Tanskassakin 3,7."
Järvinen kertoo, että Lääkäriliiton entinen puheenjohtaja Samuli Saarni on vaatinut lääkäreiden määrän radikaalia lisäämistä, jotta lääkäripulaa saadaan korjattua.
Kansanedustaja painottaa, että muuntokoulutetut lääkärit ovat sijoittuneet alueelle, jossa muuntokoulutus on tehty. Hän käyttää esimerkkinä Varsinais-Suomea.
– Varsinais-Suomessa tehdystä muuntokoulutuksesta olemme kuulleet, että kaikki valmistuneet ovat työllistyneet, suurin osa terveyskeskukseen kotipaikkakunnalleen tai sen lähelle. Myös keskussairaalan lääkäripula on käytännössä kadonnut.
Järvinen ehdottaa, että Kuopion yliopisto voisi kantaa järjestelyvastuut.
"Soteuudistus ei todellakaan auta"
Keskiviikkona eduskunnassa hyväksyttiin kauan työstetty soteuudistuspaketti.
Auttaako soteuudistus henkilöstöpulaan millään lailla?
– Ei todellakaan auta, vaan pahentaa: pieni Etelä-Savo jätetään yksin, Järvinen toteaa.
Uusimmat
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
Lataa lisää