Kuningaspari vilkutteli iloisesti kansalle kuningas Kaarle Kustaan juhlakulkueessa
Kuningas Kaarle Kustaan 50-vuotisen vallassaolon kunniaksi lauantaina 16. syyskuuta järjestetään juhlakulkue ja -konsertti.
Kuningas Kaarle Kustaa nousi valtaan 50 vuotta sitten 15. syyskuuta. Sen kunniaksi Ruotsissa on juhlittu erityisesti tällä viikolla erilaisin menoin.
Lauantaina 16. syyskuuta Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia kulkevat juhlakulkueessa hevoskärryillä Tukholman keskustan läpi noin klo 15.30 alkaen Suomen aikaa. Kulkueen reitillä kuullaan Ruotsin asevoimien musiikkikuorojen esittämää musiikkia. Parin kulkureitille on arvioitu saapuvan jopa 3 000 sotilasta ja merimiestä yhteensä 24:stä armeijan, laivaston ja ilmavoimien yksiköstä.
Kulkue lähti liikkeelle noin klo 15.36. Kaarle Kustaa ja Silvia vilkuttelivat iloisesti kansalle ja saivat osakseen hurraahuutoja.´
Kulkueen jälkeen kuningaspari hyppää kuningashuoneen juhlatilaisuuksissa käytetyn Royal Barge Vasaorden -veneen kyytiin, joka vie heidät takaisin Kuninkaanlinnaan.
Juhlallisuudet huipentuvat Tukholman kaupungin kuninkaan 50-vuotisen vallassaolon kunniaksi järjestämään juhlakonserttiin. Norrbrolla järjestettävässä konsertissa monet Ruotsin suosituimmat artistit, kuten Loreen ja Tomas Ledin, esittävät ruotsalaisia hittejä, jotka on tehty kuninkaan 50-vuotisen valtakauden aikana.
Uusimmat
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
Lataa lisää