Itä-Uudenmaan poliisi kertoo tutkivansa tapausta, jossa taksin ryöstänyt seurue ajoi ryöstämällään taksilla naisen yli Nurmijärvellä.
Yliajo tapahtui varhain sunnuntaina 31. maaliskuuta. Nainen menehtyi seuraavana päivänä yliajossa saamiinsa vammoihin.
Tapahtumaketju sai alkunsa kun taksin kyydissä ollut seurue oli alkanut pahoinpitelemään taksinkuljettajaa matkansa päätteeksi.
Taksinkuljettaja oli päässyt pakenemaan autosta ulos, jonka jälkeen seurueeseen kuulunut nainen ja kaksi miestä olivat ottaneet taksiauton haltuunsa. Myös yksi kyydissä olleista naisista oli poistunut tässä kohtaa taksin kyydistä.
Taksilla ajamaan lähtenyt mies ajoi tapahtumapaikalta hetken matkaa poispäin, mutta kääntyikin sitten takaisin kohti tien reunaan jäänyttä taksinkuljettajaa ja taksista poistunutta naista.
– Kuljettaja törmäsi kovaa tilannenopeutta käyttäen taksista poistuneeseen naiseen. Nainen sai törmäyksen seurauksena vakavia vammoja. Hän menehtyi seuraavana päivänä sairaalassa törmäyksessä saamiinsa vammoihin, kertoo rikoskomisario Sanna Rentola poliisin tiedotteessa.
Itä-Uudenmaan poliisi kertoo ottaneensa tapaukseen liittyen kiinni kolme henkilöä, jotka kaikki olivat törmäyshetkellä anastetussa taksissa.
Henkilöt on huhtikuun aikana vangittu todennäköisin syin epäiltynä.
Uusimmat
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
Lataa lisää