Sveitsin Daniel Yule nousi sensaatiomaisen toisen kierroksen laskunsa turvin voittoon Chamonix'n maailmancup-pujottelussa sunnuntaina.
Lähtönumerolla viisi radalle ampaissut Yule ei onnistunut avauskierroksella toivotusti ja selvisi viimeisenä laskijana täpärästi toiselle kierrokselle sijalta 30. Yule oli ennen toista kierrosta 1,93 sekuntia kisaa johtanutta Clement Noelia perässä.
Yulen toinen lasku oli kuitenkin huima. Sveitsiläinen oli toisella laskullaan muita reilusti nopeampi ja nousi sensaatiomaisesti voittoon ennen maanmiestään Loic Meillardia (+0,16) ja Noelia (+0,18).
Yule on ensimmäinen laskija pujottelun maailmancup-historiassa, joka on noussut toisella kierroksella 30. sijalta voittoon.
Voitto oli Yulelle uran seitsemäs maailmancupissa. Yule on pujottelucupissa nyt sijalla kolme.
Uusimmat
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
Lataa lisää