Unkarilaiskiekkoilija Vilmos Gallon lausunnoista nousi kohu 1. divisioonan MM-kisoissa.
SM-liigassa ensi kaudella KooKoota edustava Gallo otettiin keskiviikkona Unkarin ja Romanian välisessä ottelussa pois ylivoimaviisikosta. Tappioon päättyneen ottelun jälkeen Gallo latasi tv-haastattelussa suoraa tekstiä maajoukkueen päävalmentajana toimivasta kanadalaisesta Don MacAdamista.
– Valitettavasti hän on pelle, hyökkääjä tuhahti Magyar Nemzeti -lehden mukaan.
– Laitan sydämeni ja sieluni jokaiseen peliin, mutta hän yrittää painaa minua alas. Yritän päästä tästä eteenpäin, mutta en ole pystynyt miellyttämään häntä. Hän otti minut pois ylivoimasta, mikä hieman ärsytti.
Gallo pahoitteli puheitaan myöhemmin Facebookissa. Myös Unkarin jääkiekkoliitto jakoi pahoittelut ja vakuutteli sosiaalisessa mediassa, että maajoukkue on yhtenäinen.
Gallo, 27, on pelannut KooKoossa aiemmin vuosina 2019–2021. Hän palaa Suomeen Ruotsin SHL:stä, jossa on kiekkoillut urallaan lähes 300 ottelua.
Vaikka Unkari hävisikin 1. divisioonan MM-kisoissa Romanialle, se varmisti silti nousunsa MM-kisojen pääsarjaan, kun Slovenia kaatui lauantaina maalein 2–1. Myös Slovenia palaa ensi vuonna MM-kisojen korkeimmalle tasolle.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
Lataa lisää