Suljetut vankilat entistä vaarallisempia – vankien määrä kasvoi Suomessa viime vuonna
Vankien ja yhdyskuntaseuraamuksia suorittavien määrä kasvoi Suomessa viime vuonna, Rikosseuraamuslaitos (Rise) kertoo.
Vankeja oli viime vuonna keskimäärin runsaat 3 140, kun toissa vuonna luku oli vajaat 3 060.
Vangeista naisia oli hieman yli kahdeksan prosenttia ja alle 21-vuotiaita 3,5 prosenttia. Ulkomaalaisten vankien osuus kaikista vangeista oli keskimäärin 18 prosenttia.
Vankeusrangaistukset olivat keskimäärin lyhyitä: yli puolet vangeista suoritti rangaistusta vankilassa enintään kuusi kuukautta.
Yhdyskuntaseuraamuksia suorittavia taas oli lähes 3 800, kun toissa vuonna heitä oli runsaat 3 050.
Yhdyskuntaseuraamuksia ovat muun muassa yhdyskuntapalvelu, valvottu koevapaus sekä ehdollinen vankeus, jonka tehosteeksi on tuomittu valvonta.
Rise kertoo, että sen tavoitteena viime vuonna oli vähentää vankien vapautumista suoraan suljetuista vankiloista ja lisätä avolaitossijoituksia sekä valvotun koevapauden käyttöä. Asteittainen vapauttaminen ei kuitenkaan edistynyt täysin tavoitteen mukaisesti.
Turvallisuus heikentynyt ahtaissa vankiloissa
Suljettujen vankiloiden ja pääkaupunkiseudun yhdyskuntaseuraamustoimistojen turvallisuustilanne heikkeni Risen mukaan viime vuonna. Tämä näkyi muun muassa uhkatilanneilmoitusten ja kurinpitorangaistusten määrissä.
Merkittävimpiä turvallisuutta vaarantavia tekijöitä ovat Risen mukaan vankiloiden yliasutus, kasvanut katujengiläisten määrä sekä niukat henkilöstöresurssit.
Rise sanoo tiedotteessaan, että pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmassa on useita kriminaalipolitiikkaa ja lainsäädäntöä koskevia kirjauksia, jotka tulevat vaikuttamaan Risen toimintojen järjestämiseen, asiakasmääriin ja resurssitarpeeseen.
Risen pääjohtaja Anna Arola-Järvi sanoi aiemmin tänä vuonna, että hallitusohjelmassa mainitut lainsäädäntötoimet edellyttävät lisäystä vankilapaikkojen määriin. Hänen mukaansa päivittäinen vankipaikkamäärä nousee useilla sadoilla, jos kaikki hallitusohjelmaan kirjatut lainsäädäntötoimet toteutuvat.
Hallitusohjelmassa esitetään muun muassa aiempaa pidempiä rangaistuksia esimerkiksi katujengeihin kytkeytyvistä rikoksista ja ampuma-aserikoksista.
Uusimmat
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
Lataa lisää