Suomalainen Sanna katsoi läheltä, kun sadat poliisit rynnäköivät mielenosoitukseen: "En ole koskaan tällaista nähnyt"
Poliisi rynnäköi eilen Columbian yliopistoon New Yorkissa sen jälkeen, kun Palestiinaa tukevat mielenosoittajat valtasivat erään yliopiston rakennuksista.
Yliopiston alumni, suomalainen freelancetoimittaja ja -konsultti Sanna Voltti kertoo, että oli rientänyt paikalle nähtyään uutisista koululle kerääntyvän poliiseja. Katuja oli suljettu kampuksen ympäriltä ja paikalle oli tuotu valtavasti poliiseja.
– Siellä oli ihan sata- ellei tuhatpäin NYPD:n konstaapeleja paikalla, hän kertoo.
Vaikka kaupungissa on nähty paljon virkavaltaa esimerkiksi entisen presidentin Donald Trumpin oikeudenkäyntien yhteydessä, oli näky hänestä poikkeuksellinen.
– En ole itse koskaan tällaista miehitystä nähnyt, vaikka mielenosoituksia on ollut ympäri kaupunkeja, hän toteaa.
– Kun heillä kaikilla on vielä nämä rynnäkkövarusteet mukana, on se aika karua katsottavaa ulkoa päin.
Valtavalla rynnäkköajoneuvolla sisään, dekaani oltiin pidättää
Paikalla Voltti näki, kuinka poliisi ajoi yliopistolle valtavaksi kuvailtavalla rynnäkköajoneuvolla. Samoihin aikoihin sisältä kampukselta tuli tietoa, että poliisi oli rynnäköinyt vallattuun rakennukseen ikkunoiden ja ovien kautta.
Voltti todisti myöhemmin, kuinka pidätettyjä protestoijia lastattiin suuriin busseihin ja heitä vietiin pois alueelta.
Yliopisto ei poliisioperaation alettua enää päästänyt mediaa ollenkaan sisälle koulun alueelle. Yliopiston journalismin opiskelijat itse organisoivat toimituksen, joka raportoi tapahtumista ulkomaailmaan.
Voltti tietää, että poliisi oli paikalle saapuessaan kieltäneet näitä kuvaamasta. Kun yliopiston journalismin dekaani oli puolustanut opiskelijoiden oikeutta raportoida tapahtumista, oli poliisi uhannut pidättää tämän. Näihin toimiin ei kuitenkaan ryhdytty.
– Se oli aika härski juttu, ennenkuulumatonta, Voltti toteaa.
Lue myös: Yliopiston leirimielenosoitus äityi väkivaltaiseksi Yhdysvalloissa – video näyttää kaaoksen
Muualla yltyneet väkivaltaisiksi
Muulla Yhdysvalloissa on nähty myös väkivaltaisia mielenosoituksia, joissa Israelin toimia vastustavat ja tukevat mielenosoittajat ovat ottaneet yhteen.
Sanna uskoo, että tilanne mielenosoituksissa voi myös New Yorkissa kärjistyä. Mielenosoittajia on pidätetty jo satapäin, mutta mahdollista voi olla, että pidätykset vain provosoivat muita mielenosoittajia.
MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Mari Karppinen raportoi Kymmenen uutisissa Columbian yliopistolta ja kertoo, miten maassa suhtaudutaan ympäri maata käynnissä oleviin, jatkuvasti kasvaviin mielenosoituksiin ja tehtyihin massapidätyksiin.
Katso alla olevalta videolta Karppisen arviot siitä, miten tilanne vaikuttaa Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin tilanteeseen.
Uusimmat
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
Lataa lisää