Ultrajuoksija Noora Honkala voitti Italian Castel Bolognesessa torstaina käydyn 50 kilometrin kilpailun Suomen ennätyksellä 3.23.43.
Honkala paransi aiempaa Suomen ennätystä kuudella minuutilla ja 24 sekunnilla. Edellinen SE oli Satu Lipiäisen toissa vuonna juoksema 3.30.07.
Toiseksi Honkalan voittamassa kilpailussa sijoittui Tshekin Petra Pastorová ajalla 3.25.41. Vauhdinjaossaan onnistunut Honkala teki ratkaisevan eron kilpakumppaneihinsa reitin puolivälin ylämäissä.
– Reitti ei ole tasainen eikä nopea. Otin ensimmäiset 20 kilometriä aika iisisti. Sen jälkeen alkoi reitin pahin nousu. Minulle ylämäet ovat vahvuus ja vedin ne hyvällä sykkeellä, Honkala sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Honkala oli ennen nousua kolmantena, mutta karkasi nousuvoittoisella osuudella kärkeen.
– Ylämäen jälkeen noin 30 kilometrissä alkoivat aika kovat alamäet. En koskaan kurki taakse, ja nytkin ajattelin vain, että hyvin ne menevät. Alamäkien jälkeen oli 15 kilometriä vaihtelevaa, mutta aika tasaista osuutta. Sen sain kulkemaan aika hyvin.
– Maalissa jalat eivät olleet loppu, eikä loppumatkasta tullut kramppeja.
"Valmistava harjoitus"
Honkala kertoi kilpailun toimineen hyvin valmistavana harjoituksena kesäkuussa Etelä-Afrikassa käytävään Comrades Marathon -kilpailuun. Se on vajaan 90 kilometrin mittainen ultramaraton.
– Reitti on tänä vuonna ylämäkipainotteinen.
Seuraavaksi Honkala aikoo kisata puolimaratonilla Helsingissä Helsinki City Running Day -tapahtumassa 11. toukokuuta.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää