Suomessa voi nyt suorittaa korkeakoulukurssin kokonaan TikTokissa – näin tuumivat opiskelijat
Suomessa voi nyt suorittaa opintopisteitä kerryttävän korkeakoulukurssin TikTokissa. Ammattikorkeakoulu Haaga-Heliassa nähdään, että opiskelijoille tuttujen alustojen käyttämistä kannattaa kokeilla osana opetusta.
Yhden opintopisteen kerryttävälle kurssille aikova Katriina Kurronen haluaa oppia kameran edessä puhumista mielenkiintoisella tavalla.
– Että sitä jaksaisi kuunnella muutkin kuin mun kaverit, opiskelija sanoo.
Markkinoinnin opiskelijoille TikTokin taitaminen työelämässä on itsestäänselvyys.
– Se näyttelee tosi isoa roolia. TikTokissa on niin paljon ihmisiä ja todella monet yritykset käyttävät sitä mainonnan alustana, sanoo opiskelija Nea Airut.
Haaga-Helia sanoo kurssin olevan ensimmäinen täysin TikTokissa suoritettava korkeakoulukurssi.
Kurssilla harjoitellaan muun muassa oman yritysidean "pitchaamista" sekä markkinointia. Oppimateriaali on TikTokissa videomuodossa ja sellaista myös opiskelijat pääsevät tuottamaan.
– Kurssilla saadaan raapaisu yrityksen perustamisen eri vaiheisiin kiinnostavilla esimerkeillä. Tätä kautta opiskelija tietää, miten voi löytää oman bisnesidean ja viedä sen käytäntöön, kertoo Haaga-Helian lehtori Antti Leppilampi.
Leppilammen mukaan yritykset siirtyvät TikTokiin enenevissä määrin, minkä takia alustaa ei kannata oppimismielessäkään sivuuttaa.
– Jos yritys haluaa saavuttaa erityisesti nuorten aikuisten tai teini-ikäisten huomion, TikTokissa pitää osata olla ja tietää keinot näyttäytyä nuoremmalle sukupolvelle.
Tuttu alusta oppimiskäyttöön
TikTokin käyttö kasvaa maailmalla kohisten.
Hupivideoita ja yritysmarkkinointia pullollaan olevalla alustalla käydään myös presidentinvaalikampanjoita ja leivotaan pop-kappaleista maailmanlaajuisia viraalihittejä.
Suomessa sovellus on jo kiilannut nuorten tärkeimmäksi uutislähteeksi ja täysi-ikäisiä käyttäjiäkin on toista miljoonaa.
Videomuotoisessa opetusmateriaalissa ei sinällään ole mitään uutta. TikTokin tunnettuus etenkin nuorten keskuudessa on kuitenkin niin suuri, että koulu näkee alustan valjastamista oppimiseen kokeilun arvoisena.
– Päämääränämme on, että sinne saataisiin viihdesisällön lisäksi myös kouluttavaa sisältöä, sanoo Haaga-Helian brand manager Hanna Huuskonen.
– Meidän pitää keksiä uusia keinoja, joilla varmistetaan, että löydetään opiskelijan innostus oppimiseen, lehtori Leppilampi sanoo.
Koulu huomioi tietoturvahuolet
Kiinalaisomisteiseen sovellukseen liittyy huolia tietojen urkinnasta. Haaga-Heliasta vakuutetaan, että tietoturvakysymykset on "pohdittu monesta vinkkelistä".
Onko mahdollisuuksia siis enemmän kuin uhkia?
– 10–15 vuotta sitten tämä sama keskustelu käytiin Facebookista. Eihän me tiedetä, mikä se alusta on kolmen vuoden päästä. Meidän pitää korkeakouluna adaptoitua siihen, että muutoksia tulee ja niissä pitää olla mukana, sanoo Huuskonen.
Huuskosen mukaan tietojen urkinnasta huolestuneelle on mahdollista löytää vaihtoehtoinen kurssin suoritustapa eikä sovelluksen lataaminen henkilökohtaiseen puhelimeen ole välttämätöntä.
Avoimen ammattikorkeakoulun kautta tarjolla oleva kurssi on vapaavalintainen.
Uusimmat
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
Lataa lisää