Susimainen koira Roi määrättiin lopetettavaksi sen hyökättyä Pirkkalassa kahdesti lasten kimppuun.
Ensimmäinen tapaus sattui joulukuussa vuonna 2021, kun naisen kolme koiraa oli karannut tämän asunnosta.
Niistä kaksi oli kaatanut mummolaansa jalan matkalla olleen 8-vuotiaan tytön. Sen jälkeen koirista kolmas, tsekkoslovakiansusikoira -rotuinen koira, oli purrut tyttöä, raahannut tämän pellolle ja purrut uudelleen eri paikoista.
Koira päästi irti vasta ulkopuolisten aikuisten tultua ja nostettua tytön maasta tytön ja tämän sisaren huudettua apua.
Tapauksessa kuultu eläinlääkäri piti tyttöä onnekkaana, koska piti todennäköisenä, ettei koira olisi muuten lopettanut puremista. Jos puremista ei olisi keskeytetty, olisi koira voinut eläinlääkärin mukaan jopa tappaa lapsen.
Osa lapsen haavoista jouduttiin sulkemaan ompelein.
Lapsi ei saanut koiraa revittyä irti
Toisessa, vuoden 2022 kesäkuussa sattuneessa tapauksessa kaksi koiraa, joista toinen oli aiemmin mainittu tsekkoslovakiansusikoira-rotuinen koira, olivat kävelyllä karanneet ja lähteneet seuraamaan erästä 12-vuotiasta lasta ja tämän serkkua.
Tätä edeltäneet tapahtumat olivat jossakin määrin riitaisia, mutta selvää oli, että koirat olivat päässeet irti.
Lapset kertoivat lähteneensä juoksemaan pakoon, jolloin koirista isommaksi, harmaaksi ja susimaiseksi kuvailtu oli hypännyt toisen lapsen päälle, kaatanut hänet ja purrut korvaan, mahaan ja selkään.
Koiria ulkoiluttanut alakouluikäinen lapsi oli yrittänyt vetää koiraa pois ja huutaa sen nimeä, mutta tilannetta todistaneen aikuisen mukaan koira silti jatkoi puremista.
Lopulta ulkopuolinen mieshenkilö oli vienyt lapsen terveysasemalle, josta hänet vietiin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan ommeltavaksi. Lapsi kertoi jälkikäteen olevansa iloinen siitä, ettei ollut kuollut.
Sudesta jalostettu koirarotu
Oikeudessa oltiin riitaisia, oliko myös toisen hyökkäyksen tehnyt koira samainen eläin, joka oli hyökännyt myös aiemmassa tapauksessa. Myös eläinten karkaamista edeltävistä tapahtumista oli epäselvyyksiä.
Oikeus kuitenkin katsoi, että asiasta oli riittävä näyttö siitä, että sama koira oli kahdesti hyökännyt lapsen kimppuun.
Eläinlääkäri kertoi, että koirasudet ja sudesta jalostetut koirat, jollainen tsekkoslovakiansusikoira eli ceskoslovensky vlciak on, ovat herkkiä karkaamaan.
Koirarodulla kerrottiin myös olevan voimakas metsästysvietti, joka voi johtaa myös ihmisen kimppuun hyökkäämiseen.
Uhreille tuhansien korvaukset
Vuonna 1974 syntynyt nainen tuomittiin kahdesta eläimen vartioimatta jättämisestä ja kahdesta vammantuottamuksesta 80 päiväsakon rangaistukseen, joka hänen tuloillaan tarkoittaa 480 euron seuraamusta.
Koiran omistaja kertoi muuttaneensa tapahtuneen jälkeen rauhallisempaan paikkaan, mutta oikeus ei pitänyt tätä riittävänä toimenpiteenä. Oikeus luonnehti karkailevaa ja lasten kimppuun hyökännyttä koiraa erittäin vaaralliseksi.
Kumpaankin hyökkäykseen osallistunut ceskoslovensky vlciak -rotuinen koira määrättiin tapettavaksi.
Nainen määrättiin maksamaan toiselle koiran hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle lapselle korvausta kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 2000 euroa.
Toiselle määrättiin maksettavaksi samalla perusteella 1500 euroa ja lisäksi 3000 euroa pysyvästä kosmeettisesta haitasta. Kosmeettinen haitta liittyy useisiin arpiin keskivartalossa ja korvanlehdessä.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Uusimmat
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
Lataa lisää