Saharasta levinnyt hiekkapöly on värjännyt tänään taivaan keltaiseksi Sveitsissä ja Ranskan kaakkoisosassa. Myös eteläisessä Puolassa on havaittu Saharan hiekkapölyä.
Ilmiö alkoi Sveitsissä eilen, jossa paikallinen sääpalvelu varoitti muun muassa näkyvyyden heikkenemisestä ja ilmanlaadun huononemisesta.
Hiekkapölyä on liikenteessä poikkeuksellisen paljon, asiantuntija-arvioiden mukaan jopa 180 000 tonnia, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin vastaavanlaisissa ilmiöissä on viime aikoina mitattu.
Ranskan etelä- ja kaakkoisosissa viranomaiset ovat varoittaneet tänään heikosta ilmanlaadusta. Herault'ssa viranomaiset neuvoivat erityisesti sydän- tai hengitystieongelmien vaivaamia asukkaita välttämään fyysistä rasitusta.
Tilanteen ennustetaan paranevan sekä Ranskassa että Sveitsissä huomenna.
Saharan aavikolta vapautuu vuosittain jopa 200 miljoonaa tonnia pienhiukkasia vuosittain. Suurimmat hiukkaset laskeutuvat nopeasti takaisin maahan, mutta pienimmät saattavat matkustaa tuhansia kilometrejä. Hiukkaset sävyttävät lumen keltaiseksi ja voivat vaikuttaa sulamiseen varsinkin jäätiköillä, kun pölykerros heikentää jään kykyä heijastaa auringonvaloa.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää