Tällä viikolla yöt ovat hyytäviä – sitten kylmenee viikoiksi: Katso paikkakuntasi ennuste
Lähipäivien sää on suurimmaksi osaksi poutaista mutta osin pilvistä, arvioi meteorologi Joanna Rinne Forecan sääblogissa.
Tänään pilvipeite pääsee rakoilemaan paikoin maan eteläosassa sekä siellä täällä Pohjois-Suomessa. Tuuli on heikkoa, ja lämpötila nousee maan etelä- ja keskiosassa jonkin verran plussalle. Lapissa puolestaan ollaan nollassa tai jokusen asteen pakkasella.
Tiistaina maan etelä- ja keskiosassa on laajalla alueella selkeää, pohjoisessa sää jatkuu pilvisempänä. Päivälämpötila saattaa olla hitusen viileämpi kuin maanantaina.
Keskiviikkona ja torstaina sää on jälleen pilvisempää. Todennäköisemmin pilvipeite rakoilee silloin päivisin maan etelä- ja länsiosassa.
Viikonloppuna sää alkanee pakastua hieman. Yöt voivat olla tällä viikolla varsin kylmiä.
Alkaneen viikon jälkeen Suomen sään ennakoidaan kylmenevän viikoiksi. Viileä sää saattaa silloin jarruttaa etenemistä kohti kevättä.
Katso viiden vuorokauden sääennuste paikkakunnallesi!
Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä.
Uusimmat
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
Lataa lisää